Nokia parantaa verkkoyksikkönsä näkymiä

Nokia muuttaa arviotaan verkkoyksikön näkymistä paremmiksi. Nokia Networksin liikevaihdon arvioidaan kasvavan tämän vuoden jälkimmäisellä vuosipuoliskolla edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.  

– Nokia Networks -liiketoimintamme ainutlaatuinen toimintamalli on auttanut meitä parantamaan myynnin kehitystä, samalla kun olemme ylläpitäneet vahvaa kannattavuutta. Tämän tasapainon säilyttäminen tulee olemaan selkeä prioriteettimme myös vuoden 2014 jälkimmäisellä puoliskolla, jolloin uskomme Networksin liikevaihdon kasvavan edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna, toimitusjohtaja Rajeev Suri sanoi yhtiön tiedotteessa.  

Surin mukaan odotukset tästä vuodesta ovat parantuneet.  

– Odotamme nyt Networksin kannattavuuden ilman kertaluonteisia eriä koko vuodelta 2014 asettuvan pitkän aikavälin tavoitteemme 5-10 prosenttia yläpäähän tai ylittävän sen hieman.  

Nokian mukaan Nokia Networksin operatiivinen kannattavuus ilman kertaluonteisia eriä oli vahva huhti-kesäkuussa. 

Nokia Networks on uuden Nokian ylivoimaisesti suurin yksikkö. Paikannuspalveluyksikkö Here ja patenttisalkkua hoitava Technology-yksikkö ovat selvästi pienempiä.

Here-yksikön liikevaihto pysyi likimain samalla tasolla kuin vuosi sitten. Surin mukaan se saavutti hyvän kasvun autoteollisuuden asiakkuuksien parissa. Nokia Technologies -liiketoiminnan liikevaihto kasvoi selkeästi alkuvuoteen verrattuna, koska Microsoft tuli Nokian patenttiasiakkaaksi ostettuaan Nokian matkapuhelimet.  

Nokian tulos ennen veroja huhti-kesäkuussa oli 260 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten se oli 371 miljoonaa euroa. Myös liikevaihto heikkeni vuoden takaisesta.  

Lue myös:

    Uusimmat