Nokia: Matkapuhelinten myynti kasvaa

Nokia arvioi matkapuhelinten myynnin kasvavan kolmennella vuosineljänneksellä 4-9 prosenttia. Osakekohtainen tulos on ennakoidusti 0,15-0,17 euron ylärajalla.

Nokia on antanut tänään välikatsauksen yhtiön näkymistä vuoden 2002 kolmannen neljänneksen osalta.

Heinä-elokuun kehityksen perusteella Nokian kolmannen vuosineljänneksen liikevaihdon arvioidaan olevan 7,1-7,4 miljardia euroa. Pro forma osakekohtaisen tuloksen arvioidaan olevan aiemmin ilmoitetun 0,15 ja 0,17 euron vaihteluvälin ylärajalla.

Nokia Mobile Phonesin myynnin arvioidaan kasvavan kolmannella neljänneksellä 4-9 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Nokia arvioi matkapuhelinten kannattavuuden olevan ennakoidun mukainen tai jopa ylittävän aikaisemman arvion. Kolmannen neljänneksen pro forma liikevoittoprosentin arvioidaan olevan vähintään 20, mikä heijastaa yhtiön mukaan Nokian uusien tuotteiden, kuten Nokia 7650 -kuvapuhelimen, hyvää vastaanottoa.

Kysynnän selvä piristyminen heinä-elokuussa varsinkin Euroopan markkinoilla, vahvistaa Nokian arviosta, jonka mukaan maailmassa myydään tänä vuonna noin 400 miljoonaa matkapuhelinta.

GSM-investoinnit vähentyneet, WCDMA etenee

GSM-verkkomarkkinat pysyvät haasteellisina operaattorien investointien vähennyttyä arvioitua enemmän, yhtiöstä sanotaan. WCDMA-järjestelmien toimitukset ja testaus puolestaan etenevät ja WCDMA-toimitusten myynnin tuloutuksen odotetaan alkavan kolmannella vuosineljänneksellä.

Nokia Networksin kolmannen neljänneksen liikevaihdon arvioidaan laskevan 5 prosentillalla verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Yhtiön mukaan tämä johtuu GSM-verkkomarkkinoiden pienenemisestä. Pro forma liikevoittoprosentin arvioidaan olevan noin viisi.

Nokia Networksin liikevaihtoarvioon sisältyy noin 500 miljoonaa euroa tuloutuvaa WCDMA-verkkotoimitusten myyntiä olettaen, että tuloutukselle asetut teknologiset välitavoitteet saavutetaan ennen kuluvan neljänneksen loppua.

Nokia ja France Telecom sopimukseen MobilComista

Nokia kertoo myös päässeensä periaatesopimukseen France Telecomin kanssa MobilComiin liittyvästä asiakasrahoituksesta. Uudelleenjärjestelystä koituu ennakoidusti noin 300 miljoonan euron kulukirjaus, joka vaikuttaa myös Nokian kolmannen vuosineljänneksen tulokseen.

Sopimuksen mukaan Nokia myös peruuttaa kaikki muut MobilComiin liittyvät asiakasrahoitussitoumukset, mikä vähentää Nokian asiakasrahoitussitoumuksia edelleen 530 miljoonalla eurolla. Järjestelyjen toteutuminen edellyttää, että odotettu kokonaisratkaisu MobilComin tilanteesta syntyy France Telecom -ryhmän toimesta, Nokia sanoo.

Sijoittajat säilyttivät malttinsa

Väliraportin julkistus ei ainakaan heti juurikaan vaikuttanut yhtiön osakekurssiin Helsingin pörssissä. Noin puoli yhden aikaan päivällä Nokian osake oli hienoisessa, 1,7 prosentin, laskussa.

Nokia julkistaa kolmannen vuosineljänneksen tuloksen 17.10.2002. Neljättä vuosineljännestä koskeva välikatsaus saadaan 10.12.2002 ja neljännen vuosineljänneksen tulokses 23.1.2003.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat