Mainos

Nokia luopui digisovittimista

Nokia on luopunut vähin äänin digisovittimien valmistuksesta. Nokiasta kerrotaan, että digisovittimien valmistus oli liian kaukana yhtiön ydinliiketoiminnasta.

Viestintäjohtaja Kari Tuutti Nokian multimediayksiköstä kertoo, että valmistus lopetettiin vaiheittain viime vuoden aikana. Sovittimet teetettiin eurooppalaisella sopimusvalmistajalla.

Nokian ratkaisusta kertoi maanantain Ylen radiouutisten Aamun peili. Tuutin mukaan digisovittimien valmistuksesta luovuttiin, koska ne olivat niin kaukana Nokian ydinbisneksestä. Yhtiö keskittyy vastaisuudessakin mobiililaitteisiin.

Nokia teki sovittimia 1990-luvulta lähtien. Nokia ei julkista valmistamiensa digisovittimien määrää. Viestintäjohtaja Kari Tuutin mukaan Nokia antaa edelleen tarvittaessa apua sovittimien päivittämiseksi. Hänen mukaansa päivitystarve on koko ajan vähentynyt, kun alan standardit ovat "kypsyneet".

Finnpanelin tekemän selvityksen mukaan digisovitin tai digi-tv oli marras-joulukuussa 830 000 kotitaloudessa. Analogiset televisiolähetykset loppuvat Suomessa elokuun lopussa 2007. Lähetysten vastaanottoon tarvitaan sen jälkeen digisovitin tai -tv. Nokia valmisti aiemmin myös televisioita, mutta myi liiketoiminnan kiinalaiselle Semi-Techille vuonna 1996.

Sen jälkeen Finluxin omistus kiersi omistajalta toiselle, ja konkurssiin yhtiö haettiin viime vuoden lopulla. Muissa Pohjoismaissa televisioiden valmistus lopetettiin jo aiemmin.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.