Nokia kiskaisi maton alta musiikkipuhelimen hankkineilta

Matkapuhelinjätti Nokia on ilmoittanut palvelumuutoksesta, joka vaikuttaa musiikkipuhelimien käyttäjien mahdollisuuksiin jatkaa musiikkilisenssiään. Palvelumuutos koskee Ovi Musiikki Unlimited -palvelun käyttöä (entinen Comes With Music).

MikroPC kertoo verkkosivuillaan, että palvelumuutos saattaa olla ristiriidassa kuluttajansuojalain kanssa, sillä vielä viime kuussa mainostettiin, että palvelusta on mahdollisuus ladata musiikkia kahden vuoden ajan. Muutoksen myötä kahden vuoden kytkysopimukseen sitoutuneet kuluttajat saavat kuitenkin musiikkia enää vain vuodeksi.

MikroPC:n sivuilla todetaan, että Nokian musiikkipuhelimia on mahdollisesti ostettu siinä käsityksessä, että musiikkia voi ladata maksutta vuoden ja sen jälkeen lisämaksusta toisen vuoden. Nyt toisen vuoden kattavaa jatkomahdollisuutta ei kuitenkaan enää yllättäen tarjota.

e´s PhoneBlogin sivuilla kerrotaan, että Ovi Musiikki Unlimitedin lisenssiä ei ole voinut uusia enää 10.1.2011. jälkeen. Palveluun niputettujen uusien musiikkikännyköiden toimitus tehtaalta päättyi vuoden vaihteessa. Myymälöissä vielä jäljellä olevissa musiikkipuhelimissa palvelun aktivointi onnistuu, mutta siis enää vain vuodeksi.

Nokian musiikkikaupan toiminnan kerrotaan jatkuvan entiseen tapaan.

Lue myös:

    Uusimmat