Nokia kertoi tuloksestaan – näistä asioista vaiettiin

Moni asia jäi arvailujen varaan Nokian osavuosikatsauksen julkistamisen yhteydessä.

Nokia kertoi tehneensä loppuvuodelta kohtuullisen, 364 miljoonan euron tuloksen. Sen sijaan yhtiö ei kertonut mitään verkkoyhtiönä jatkavan Nokian strategiasta. Analyytikkojen mukaan strategia kertoo merkittävästi siitä, mitkä ovat yhtiön tulevaisuuden tavoitteet.

Etukäteen oli myös ounasteltu, että Nokia palaisi osingonmaksajaksi tauon jälkeen. Toisin kävi. Nokian hallitus ilmoitti, että esitys osingosta tehdään sitten, kun matkapuhelinliiketoimintojen myynti on toteutunut ja uusi strategia on valmis.

Nokian seuraavan toimitusjohtajan valinnasta ei saatu siitäkään lisätietoa tulosjulkistuksen yhteydessä. Pääehdokkaina toimitusjohtajaksi on pidetty väliaikaista toimitusjohtajaa, talousjohtaja Timo Ihamuotilaa sekä verkkoyhtiö NSN:n toimitusjohtaja Rajeev Suria. Kumpikaan ei kommentoinut tilaisuudessa johtajaspekulaatioita mitenkään.

Nokia jätti kertomatta myös Lumia-älypuhelinten myyntimäärän vuoden viimeisellä neljänneksellä. Yhtiön mukaan peruspuhelinten myyntimäärä laski, mikä osaltaan kutisti matkapuhelintoimintojen liikevaihtoa lähes 30 prosenttia vuotta aiemmasta.

Lisäksi Nokia kertoi aikomuksistaan lykätä yhtiökokouksensa kesäkuulle. Osavuosikatsauksen mukaan yhtiökokous järjestetään vasta kesäkuun puolivälissä. Yleensä se on pidetty jo toukokuussa.

 

Lue myös:

    Uusimmat