Nokia ja Microsoft metsästävät uusia sovelluksia kännyköihin

Matkapuhelinyhtiö Nokia ja ohjelmistoyhtiö Microsoft etsivät uusia sovelluksia matkapuhelimiin opiskelijoilta ja yrityksiltä eri puolilta maailmaa.

Yhtiöt investoivat yhteensä 18 miljoonaa euroa kehitysohjelmaan, joka tarjoaa rahoitusta sovellusten ja palveluiden kehittämiseksi Windows Phone -alustalle ja muille Nokian käyttämille käyttöjärjestelmille.

Apurahan saajat sitoutuvat odottamaan puoli vuotta ennen kuin vievät sovelluksiaan muille alustoille, kuten Androidille ja iPhonelle.

Aalto-yliopiston johtama AppCampus-ohjelma kestää kolme vuotta, ja haku siihen käynnistyy toukokuussa. Aalto-yliopiston yrittäjyyskeskuksen johtaja Will Cardwell toivoo, että ensimmäiset apurahat saadaan jaettua kesäkuun loppuun mennessä. Kiinnostuksen odotetaan olevan suurta ja maailmanlaajuista, eikä rahoja ole korvamerkitty Suomeen tai suomalaisille hakijoille.

-Odotamme saavamme useita tuhansia hakemuksia, sanoo Nokian tuotemarkkinointijohtaja Ilari Nurmi.

Hankkeen valmistelu alkoi jo viime vuonna, kun Nokia ja Microsoft julkistivat yhteistyönsä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat