Nokia esittelee Vegasissa Lumian, jota ei Suomessa nähdä?

Nokia jatkaa alkavalla viikolla taisteluaan paikasta auringossa Yhdysvaltojen markkinoilla. Las Vegasissa alkaa tiistaina Consumer Electronics Show, jokavuotiset kuluttajaelektroniikan jättimessut, jossa puhelinten, tietokoneiden ja muiden teknisten vempainten valmistajat tuovat tyrkylle uusimmat täkynsä.

Nokia järjestää Suomen aikaa tiistain vastaisena yönä Vegasissa tiedotustilaisuuden, jossa yhtiö lupaa esitellä näkemyksiään älylaitteiden kehityksestä ja esitellä uusinta teknologiaansa.

Odotus on, että Nokia julkistaa uuden operaattoriyhteistyön ja ennen julkaisemattoman Windows-mallin, joka mahdollisesti varataan vain amerikkalaisille markkinoille. Nettiin vuotaneiden kuvien perusteella tulossa on uusi huippumalli Lumia 900, jossa on 4G-valmius sekä videopuheluita varten kamera etupuolella. Puhelin on isompi kuin aiemmin julkistetut Lumiat. Yhteistyökumppaniksi olisi tulossa operaattori AT&T.

Edullisempi Lumia 710 tulee myyntiin Yhdysvalloissa operaattori T-mobilen kautta keskiviikkona. Lumia 800 -mallin tulosta saattaa myös kuulua uutta.

Nokia oli takavuosina Yhdysvaltojen kännykkämarkkinoiden ykkönen, mutta sen osuus on viime vuosina kutistunut mitättömän pieneksi. Hyvä myynti ja Windows-alustan nykyistä parempi näkyvyys Yhdysvalloissa olisi tärkeää sekä Nokialle että yhteistyökumppani Microsoftille. Windows-alustan täytyy nousta älypuhelinmarkkinoilla todelliseksi vaihtoehdoksi Androidin ja iPhonen rinnalle, jotta Nokian suuri kurssinmuutos ei osoittautuisi flopiksi.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat