Nokia antamassa potkut tuhansille - yhtiö ei vielä kommentoi

Nokia ei kommentoi teknologiaverkkosivusto Tech Eyen uutisoimia huhuja 6000 henkilön irtisanomisista. Nokian tiedottajan mukaan organisaatiomuutoksista tiedotetaan tämän kuun aikana.

Tech Eye -sivuston mukaan valtaosa irtisanomisista koskee Suomea. Suomessa asiasta kirjoitti ensimmäisenä Ilta-Sanomat verkkosivuillaan.

Myös Nokiaa seuraava Pohjola Pankin seniorianalyytikko Hannu Rauhala epäilee irtisanomisten osuvan Suomeen.

– Symbian-käyttöjärjestelmän kehitys on tapahtunut pääosin Suomessa, joten on mahdollista, että vähennykset kohdistuvat sinne, missä on eniten ihmisiä. Kuinka paljon tullaan irtisanomaan, siitä minulla ei ole aavistustakaan, Rauhala sanoo.

Microsoft kaappaa Nokian?

Tech Eye -sivustolla kerrotaan lisäksi, että vanhempi Nokiassa työskentelevä henkilö olisi kuvaillut Microsoftin ja Nokian välistä sopimusta Microsoftin tekemäksi vallankaappaukseksi.

– En kommentoi myöskään tuota. Eiköhän Nokia pysy ihan omana yhtiönään, sanoo Nokian tiedottaja Mona Kokkonen.

– Takeover, en tiedä. Uskon, että Microsoftilla ja Nokialla ole aito tarve tähän yhteistyöhön, Rauhala puolestaan sanoo.

Nokian suurista irtisanomisista on spekuloitu helmikuusta lähtien, kun Nokia ilmoitti lopettavansa asteittain Symbian-käyttöjärjestelmän kehittämisen ja ottavansa käyttöön Microsoftin Windows-järjestelmän.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat