Nobelin rauhanpalkintoa ehdotetaan Argentiinan isoäideille

Argentiinalaiselle ihmisoikeusjärjestölle Plaza del Mayon isoäidit ehdotetaan Nobelin rauhanpalkintoa.

Isoäidit etsivät Argentiinan sotilasdiktatuurin aikana 1976-1983 vangituille naisille syntyneitä lapsia. Salaisissa pidätyskeskuksissa synnyttäneiden naisten lapset vietiin pois ja annettiin ottolapsiksi uudella nimellä. Lasten äidit usein surmattiin.

Plaza del Mayon isoäidit ovat 30 vuoden aikana onnistuneet selvittämään 101 lapsen oikean henkilöllisyyden. Vankeudessa syntyneitä lapsia arvioidaan olleen kaikkiaan noin 500.

-Useimmat isoäidit voivat iloita lastenlastensa halaamisesta. Me emme tiedä missä meidän lapsenlapsemme ovat. He voivat olla lähelläkin, sanoo järjestön puheenjohtaja Estela de Carlotto.

Plaza del Mayon isoäitien ansioksi luetaan myös se, että vuonna 2000 laaditussa YK:n lasten oikeuksien sopimuksessa mainitaan oikeus henkilöllisyyteen, nimeen ja kansalaisuuteen.

-On korkea aika myöntää Nobelin rauhanpalkinto heille, jotka taistelevat voimattomien puolesta, sanoo espanjalainen tuomari Baltazar Garzón, joka kampanjoi isoäitien puolesta yhdessä chileläisen senaattorin Isabel Allenden kanssa.

(MTV3 - AP)

Lue myös:

    Uusimmat