Nobelin rauhanpalkinto Iraniin

Nobelin tämän vuoden rauhanpalkinnon on saanut iranilainen tuomari ja ihmisoikeustaistelija Shirin Ebadi. Tuore nobelisti kehotti heti kotimaataan vapauttamaan poliittisia vankeja.

Vastavalittu rauhannobelisti Shirin Ebadi kehotti heti tuoreeltaan kotimaataan Irania vapauttamaan poliittisia vankeja. Ebadi esitti vetoomuksensa Pariisissa pidetyssä lehdistötilaisuudessa.

-Tällä hetkellä monet vapauden ja demokratian puolesta taistelevat ovat vankilassa (Iranissa). Toivon heidän vapauttamistaan mahdollisimman pian. Kehotan Iranin hallitusta kunnioittamaan ihmisoikeuksia ja toivon, että tulevaisuudessa asiat kehittyvät myönteisesti. Kiireellisintä on tunnustaa ilmaisunvapaus ja vapauttaa toisinajattelijat, Ebadi sanoi.

Hän puolusti myös islaminuskoa ja vastusti ulkovaltojen sekaantumista Iranin asioihin.

-Islam ei ole ristiriidassa ihmisoikeuksien kanssa, ja kaikkien muslimien pitäisi olla iloisia tästä palkinnosta. Jo 20 vuoden ajan olen tuonut esille viestiä, että on mahdollista olla muslimi ja ylläpitää ihmisoikeuksia kunnioittavia lakeja, hän sanoi.

Ebadi muistutti myös, että taistelua ihmisoikeuksien puolesta Iranissa käy Iranin kansa ja että iranilaiset vastustavat ulkopuolista sekaantumista asioihinsa.

Ebadi yllättyi palkinnostaan

Aiemmin päivällä Ebadi sanoi olevansa ällistynyt saatuaan tämänvuotisen Nobelin rauhanpalkinnon. Hänen mukaansa palkinto on kaikille demokratian puolesta taistelleille iranilaisille.

-Tämä palkinto ei kuulu pelkästään minulle, vaan kaikille jotka työskentelevät demokratian ja rauhan puolesta Iranissa, Ebadi kommentoi.

Ebadi ei osannut vastata miltä nyt tuntuu -kysymykseen, vaan totesi olevansa vielä shokissa eikä hänellä ole ollut vielä aikaa ajatella asiaa.

-Minun elämääni ei tule monia muutoksia, mutta se (palkinto) on tärkeää työlleni ihmisoikeuksien ja Iranin kansalaisten puolesta, hän sanoi.

-Kaikki maailmassa ja Iranissa uskovat, että demokratia on paras tapa elää Iranissa. Olen hyvin onnellinen, että Nobelin rauhanpalkinto auttaa minua auttamaan kansaani.

Ebadi kertoi, että hänen oli määrä palata Teheraniin myöhemmin tänään, mutta nyt hän saattaa lykätä paluutaan muutamalla päivällä.

Hän sai vuonna 2001 Rafto-palkinnon tunnustuksena monivuotisesta työstään ihmisoikeuksien puolesta Iranissa. Hän on työskennellyt ennen kaikkea vahvistaakseen naisten ja lasten oikeudellista asemaa Iranissa.

Shirin Ebadi oli Iranin ensimmäinen naispuolinen lakimies. Hän joutui eroamaan virastaan vuoden 1979 vallankumouksen jälkeen.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 10.10.2003)

Lue myös:

    Uusimmat