Nobelin kirjallisuuspalkinto Orhan Pamukille

Pamukia kiitetään erityisesti idän ja lännen ristiriitojen kuvaamisesta. Viime vuonna häntä vastaan nostettiin syyte turkkilaisuuden halventamisesta. Syytteestä luovuttiin, kun kansainvälinen kohu uhkasi jo Turkin EU-jäsenyysneuvotteluja.

Kirjallisuuden Nobel-palkinnon saa turkkilainen Orhan Pamuk. Palkinto on kymmenen miljoonaa Ruotsin kruunua.

Vuonna 1952 Istanbulissa syntynyt Pamuk on Turkin merkittävin ja kansainvälisesti tunnetuin nykykirjailija. Hänet tunnetaan myös sananvapauden puolustajana.

Orhan Pamukin suomennetut teokset

Pamukia voitaisiin luonnehtia tyyliltään postmodernistiksi. Hänen tyylilleen on ominaista runsas kuvailu ja tehokeinona sanalistojen käyttö. Hänen kirjoitustapaansa on verrattu toisinaan Umberto Econ kirjoitustapaan.

Pamuk joutui viime vuonna Turkissa oikeuteen sen jälkeen kun hän sanoi sveitsiläislehdelle, että miljoona armenialaista surmattiin ottomaanivallan aikana vuonna 1915.

Hän totesi myös, että kurdeja on tapettu Turkissa 30 000. Pamukia uhkasi jopa kolme vuoden vankeustuomio "turkkilaisen identiteetin halventamisesta". Syytteistä luovuttiin tammikuussa, kun asiasta noussut kansainvälinen kohu oli vaarantaa Turkin EU-jäsenyysneuvottelut.

Viime vuonna kirjallisuuden Nobelin sai brittiläinen näytelmäkirjailija Harold Pinter.

Turkki ylistää Nobel-voittajaa

Turkin viranomaiset ja kirjallisuuspiirit kuhisevat innosta Pamukin voitettua kirjallisuuden Nobel-palkinnon. Vaikka Pamuk tunnetaankin hallitusta vastustavana toisinajattelijana, on hän kuitenkin Turkin ensimmäinen Nobel-palkittu.

Pamukin tie insinööriperheestä kirjailijaksi

- Olen erittäin iloinen ja onnittelen häntä, sanoi Turkin kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Mustafa Isen NTV-televisiokanavan haastattelussa.

Kun Iseniltä kysyttiin, voiko Turkin hallitus ylistää Pamukia täysin rinnoin, hän vastasi:

- Keskityn Pamukiin pelkästään kirjailijana. Hänen muut tekonsa eivät kiinnosta minua. Mielestäni hän on hyvä kirjailija ja uskon, että hänet palkittiin Nobelilla kirjojensa vuoksi.

Myös Pamukin Iletisim-kustantamon edustaja Ahmet Insel pitää Pamukin palkintoa ennen kaikkea kirjallisilla ansioilla saavutettuna.

- Olemme erittäin onnellisia. Pamuk on tärkeä modernin romaanin edustaja maailmassa, Insel sanoi NTV:lle.

Pamuk kieltäytyi 1998 Turkin valtion nimityksestä valtiontaiteilijaksi.

Myös Rehn onnitteli Pamukia

EU:n laajentumiskomissaari Olli Rehn on onnitellut Nobel-palkittua Orhan Pamukia tuoreeltaan.

- Ystävänä ja ihailijana haluaisin onnitella Orhan Pamukia hänen hyvin ansaitusta Nobel-palkinnostaan, Rehn sanoo tiedotteessaan.

Samalla hän muistuttaa sananvapauden tärkeydestä.

- Taiteilijat tarvitsevat ilmaisunvapautta yhtä epätoivoisesti kuin elämä tarvitsee vettä ja ilmaa. Orhan tietää muita paremmin, kuinka hataraa tämä vapaus on.

Rehnin mukaan Pamukin palkitseminen Nobelilla on hyvä uutinen paitsi maailmankirjallisuudelle, myös ilmaisunvapaudelle.

Pamuk joutui viime vuonna Turkissa oikeuteen sen jälkeen kun hän sanoi sveitsiläislehdelle, että miljoona armenialaista surmattiin ottomaanivallan aikana. Pamukia uhkasi jopa kolme vuoden vankeustuomio "turkkilaisen identiteetin halventamisesta". Syytteistä luovuttiin tammikuussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat