Nobel-voittaja vaatii Nokia Siemensille pakotteita

Iranilainen Nobel-voittaja Shirin Ebadi vaatii länsimaita asettamaan sanktioita verkkovalmistaja Nokia Siemensille. Ebadin mukaan yhtiö on toimittanut Iranin viranomaisille teknologiaa, jolla he voivat vakoilla ja salakuunnella maan opposition toimia.

- Viime kuussa Yhdysvaltain hallitus määräsi suuret sakot sveitsiläispankille, joka kävi kauppaa Iranin kanssa. Ihmettelinkin, miksei samanlaisia sanktioita myönnetä yhtiöille, jotka toimittavat vakoiluvälineitä hallitukselle. Näiden välineiden avulla hallitus voi jatkaa opposition vainoamista ja pidättämistä, Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2003 saanut Ebadi sanoo.

Verkkovalmistaja Nokia Siemensiltä kerrotaan, että yhtiö on toimittanut Iraniin vain sellaisia kuuntelulaitteita, jotka ovat hyväksyttyjä myös länsimaissa.

- Nämä ovat standardin mukaisia laitteita, joita käytetään kaikkialla maailmassa, yhtiön edustaja Ben Roome sanoo.

Nokia Siemens Netwoksin ja Iranin kaupankäynti otettiin suurennuslasin alle jo vuonna 2008, jolloin yhtiö toimitti hallitukselle "monitorointikeskuksen".

Monet ihmisoikeusjärjestöt ovat kritisoineet vastaavanlaisten laitteiden myyntiä valtioille, joiden sisällä tiedetään tapahtuvan vainoa ja sortoa.

(MTV3 - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat