Nobel-palkinnot vuotoepäilyjen kohteena

Vuotoepäilyt vellovat myös tänä vuonna Nobel- palkintojen ympärillä muutamien toimittajien arvattua etukäteen yllättäviä voittajia.

Esimerkiksi viime viikolla presidentti Barack Obaman saamaa Nobelin rauhanpalkintoa pidettiin melkoisena yllätyksenä, mutta siitä huolimatta Norjan television toimittaja Gerhard Helskog veikkasi Obamaa voittajaksi jo palkinnon julkistamista edeltäneenä päivänä. Helskog itse vannoo, ettei tietoa vuodettu hänelle.

- Itselleni Obama oli loogisin vaihtoehto voittajaksi. Olen yllättynyt, että valinta tuli yllätyksenä muille.

Vuotoepäilyjä on esitetty myös aiempina vuosina. Nobel-komitea vannoo kuitenkin, ettei epäilyille ole perusteita. Jo pelkkä ehdokaslista on tarkoin varjeltu salaisuus. Voittajan tietää ennakkoon vain komitean viisi jäsentä sekä komiten sihteeri Geir Lundestad. Lundestad on puolestaan todennut, ettei paljastaisi tietoa ”edes vaimolleen”.

Myös voittajat ennakkoon nappiin veikanneet toimittajat vannovat, että kyse on pelkästä arvausleikistä. Bonnierin kustantaja Stephen Farran-Leen mukaan arvausleikissä tosin helpottaa se, jos Nobel-komitean toiminta on tuttua.

- Akatemian jäsenet ovat vain ihmisiä, eivätkä pukeudu tekoneniin ulos lähtiessään. Jos on tarpeeksi nokkela ja seuraa heidän liikkeitään ja kiinnostuksen kohteitaan riittävän tarkasti, voi helposti päätellä kuka on ehdolla palkinnon saajaksi.

(MTV3 - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat