Niukka enemmistö torjuu osallistumisen EU-joukkoihin

Noin puolet suomalaisista torjuu osallistumisen EU:n nopean toiminnan joukkoihin. Kaksi kolmesta torjuu edelleen myös Nato-jäsenyyden.

Niukka enemmistö suomalaisista torjuu osallistumisen EU:n niin kutsuttuihin nopean toiminnan joukkoihin. STT:n Suomen Gallupilla teettämässä mielipidetutkimuksessa 51 prosenttia sanoo, ettei hyväksy suomalaisten sotilaiden lähettämistä joukkoihin, 41 prosenttia taas hyväksyisi osallistumisen. Suomalaiset pitävät kiinni varovaisesta linjastaan turvallisuuspolitiikassa.

Kaksi kolmesta torjuu edelleen Nato-jäsenyyden ja myös EU:n puolustusliittoon liittymisen suosio on pysynyt ennallaan.

STT teetti Suomen Gallupilla mielipidetutkimuksen suomalaisten turvallisuuspoliittisista näkemyksistä 15.-23. kesäkuuta. Kyselyyn haastateltiin 1001:tä ihmistä. Tutkimuksen tulosten virhemarginaali on 3 prosenttiyksikköä puoleen tai toiseen.

EU on muodostamassa nopean toiminnan joukkoja, joita voitaisiin unionin yksimielisellä päätöksellä käyttää sotilaallisissa tehtävissä EU:n ulkopuolella. Nopean toiminnan joukot koostuisivat yhdeksästä 1500 sotilaan vahvuisesta ryhmästä, jotka olisivat toimintavalmiudessa 15 päivän kuluttua siitä, kun EU-maat päättävät ne lähettää.

Suomen on kaavailtu osallistuvan joukolla, joka olisi kooltaan jotakin muutaman kymmenen ja kahdensadan sotilaan välillä. Suomi osallistuisi todennäköisesti monikansallisiin joukkoihin.

Mielipidetutkimuksessa naisista 57 prosenttia torjuu suomalaisten sotilaiden osallistumisen joukkoihin. Kolmannes naisista hyväksyisi sen. Miehistä joukkoihin osallistumista kannattaa 50 prosenttia ja 46 prosenttia on torjuvalla kannalla. Eri ikäryhmistä nuorimmat eli 15-24-vuotiaat ja 25-34-vuotiaat ovat niukasti joukkojen lähettämisen kannalla, mutta vanhemmissa ikäryhmissä vastustajat ovat enemmistönä.

Nato-kanta säilynyt liki muuttumattomana

Suomalaisten kanta liittymiseen Natoon on mielipidemittauksen mukaan säilynyt liki muuttumattomana. Jäsenyyttä vastustaa 64 prosenttia vastaajista, kun luku oli viime helmikuussa Gallupin Helsingin Sanomille tekemässä tutkimuksessa 56 prosenttia ja STT:n teettämässä tutkimuksessa vuosi sitten 65 prosenttia. Kannattajien luvut ovat vastaavasti nyt 21 prosenttia, kun helmikuussa ne olivat 22 prosenttia ja vuosi sitten 16 prosenttia.

Eri puolueiden kannattajien keskuudessa vain kokoomuslaisten joukossa Nato-jäsenyyden kannattajat ovat enemmistössä. Nyt heitä on 50 prosenttia, kun luku vuosi sitten oli 48 prosenttia. Kokoomus liputtikin puoluekokouksessaan selkeästi Nato-jäsenyyden puolesta.

Muissa puolueryhmissä vastustajia on vähintään kaksi kolmasosaa. HS:n tutkimuksessa helmikuussa keskustalaisista 59 prosenttia vastusti Nato-jäsenyyttä, mutta nyt luku on 70 prosenttia eli viimekesäisellä tasolla, vaikka keskusta puoluekokouksessaan hyväksyikin kannanoton, jonka mukaan Nato-jäsenyys pitää säilyttää Suomen valinnanmahdollisuuksien joukossa.

Hyödyissä ja haitoissa puntit edelleen tasan

STT:n mittauksessa kysyttiin myös mahdollisen Nato-jäsenyyden hyötyjä ja haittoja. 44 prosentin mielestä jäsenyys ei vaikuttaisi lainkaan Suomen turvallisuuteen. 23 prosentin mielestä turvallisuus vähentyisi ja 20 prosentin mielestä lisääntyisi. Vuosi sitten sekä vähentymistä että lisääntymistä ennakoi 17 prosenttia vastaajista ja ennallaan pysymistä 53 prosenttia.

Tällä kertaa mittauksessa kysyttiin myös mielipidettä mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksesta Suomen kansainväliseen vaikutusvaltaan. 55 prosentin mielestä se säilyisi ennallaan ja 20 prosentin mielestä lisääntyisi. 13 prosenttia arvioi Nato-jäsenyyden vähentävän Suomen kansainvälistä vaikutusvaltaa.

Nato-jäsenyyden sijaan suomalaiset suosivat edelleen EU:n puolustusliittoa. 51 prosenttia katsoo, että Suomen tulisi liittyä sellaisen jäseneksi. Luku oli sama vuosi sittenkin. Myöskään vastustajien määrä ei ole muuttunut.

EU:n puolustusliiton vaikutusta Suomen turvallisuuteen arvioitaessa 45 prosenttia katsoo tilanteen säilyvän ennallaan ja 35 prosenttia näkisi sen parantavan Suomen turvallisuutta. Luvut olivat samankaltaisia myös vuosi sitten.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat