Nirsot taksikuskit piinaavat Turkua: Kuskit kieltäytyvät ajosta jopa päin naamaa

Turun taksit ry:n puheenjohtaja Kai Koivula sanoo, että valikoivat taksit ovat Turussa tiedostettu ongelma. Hän uskoo, että ilmiö ei vaivaa vain Turkua, vaan on maanlaajuinen.

Koivulan mukaan väärinkäytöksiä on yritetty kitkeä jo pitkään, mutta ilmiötä ei ole saatu kuriin.

– Kun väärinkäytöksiä tulee ilmi, ensimmäinen sanktio on kirjallinen varoitus. Jos rike toistuu, tulee viikko tai kaksi ajokieltoa. Pahimmissa tapauksissa kielto on kuukausia ja äärimmäisissä tapauksissa kuljettajan sopimus voidaan purkaa, Koivula sanoo.

Kela-kyytejä kytätään

Turun Sanomat kertoi aiemmin tänään, että Turussa taksit ovat kieltäytyneet viemästä lyhyen matkan päähän kulkevia asiakkaita. Osa kuskeista on jäänyt kyttäämään rahakkaita Kela-kyytejä maakuntiin ja jopa Rovaniemelle asti. 

Koivula sanoo olevansa ärsyyntynyt siitä, että pieni joukko leimaa Turussa ajavat lukuisat taksikuskit.

– Uskoisin, että joukossa on varmasti sellaisia, joita on jo huomautettu asiasta, mutta jotka eivät kuitenkaan ole muuttaneet toimintatapaansa, Koivula huokaa.

Taksikuskilla ei oikeutta kieltäytyä 

Hän sanoo kuulleensa taksitarkastajilta tapauksista, jossa asiakkaalle on sanottu päin naamaa tolpalla, ettei kuski lähde ajamaan.

– Missään nimessä tällaiset asiat eivät ole imagon kannalta hyviä. En kyllä usko, että asia on Turun osalta uniikki. Vastaavanlaisia ongelmia on muillakin paikkakunnilla, Koivula arvioi.

Lounais-Suomen taksikeskuksen toimitusjohtajan Merja Kirjosen mukaan suurin osa kieltäytymisistä on sellaisia, että kuljettaja siirtää autolaitteistoon tulevan ajopyynnön seuraavalle kuskille.

Kieltäytyminen rikkoo lakia, sillä taksiliikennelain mukaan kuljettaja on velvoitettu lähtemään liikkeelle ellei jokin erityinen syy estä sitä.

– Laitteisto on niin kasvoton. Taksikuskilla ei ole oikeutta kieltäytyä kyydittämästä. Tällaiset asiat selviävät ajolokista, ja sen mukaan sitten sanktioidaan, Kirjonen sanoo ja lisää, että Turun seudun kuskeille lähti juuri paksu pinkka huomautuksia. 

Lue myös:

    Uusimmat