Niklas Herlin pitää tuomiota riittävänä

Uuden Suomen kustantaja, Kone-miljonääri Niklas Herlin ei halua ottaa laajemmin kantaa ryöstäjiensä saamiin vankeustuomiohin.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Herlinin ja neljän vanhuksen omaisuutta ryöstäneen miehen kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen.

- Oikeus on oikeus. En ole juristi. Jos annetaan tuomio, pidän sitä riittävänä, Herlin kommentoi päätöstä tuoreeltaan MTV:n uutisille.

Nuorempi syytteessä olleista veljeksistä tuomittiin samoista rikoksista puolentoista vuoden ehdolliseen vankeuteen, sillä hän on vasta 16-vuotias.

Herlin ei vaatinut miehiltä korvauksia, vaikka hänen polviluunsa halkaissut isku jättää mahdollisesti elinikäisen vamman.

Romanialaismiehet tekivät rikossarjan ensimmäisen ryöstön huhtikuun alussa.

Miehet ryöstivät ennalta sovitun kaavan mukaisesti neljän vanhuksen lompakon tai puhelimen. Käräjäoikeus katsoi, että miehet käyttivät väkivaltaa tönäistessään uhrinsa maahan ryöstön jälkeen. Vanhukset saivat kaatumisista muun muassa luunmurtumia.

Miehet jäivät kiinni 15.huhtikuuta vastaisena yönä, kun he kaavastaan poiketen päättivät ottaa seuraavaksi uhrikseen Helsingin keskustassa kävelleen keski-ikäisen miehen. Niklas Herlin oli kävelemässä illansuussa Helsingin keskustassa Sanoma-talolta Mannerheimintien suuntaan, kun nuorempi miehistä pyysi Herliniltä tupakkaa. Kun Herlin jatkoi edelleen kävelyä, häntä iskettiin polvitaipeeseen sillä seurauksella, että polvilumpio halkesi. Tämä jälkeen miehet veivät Herlinin lompakossa olleet 120 dollaria.

Vammoistaan huolimatta Herlin käveli rautatieasemalle, jossa hän osoitti paikalle hälytetyille poliiseille ryöstäjät.

Miehet tunnustivat oikeudessa teon. He kuitenkin kiistivät uhkailleet Herliniä millään tavalla. He myös pyysivät oikeudessa tekojaan anteeksi.

Lue myös:

    Uusimmat