Minna Nikkanen paransi nimissään ollutta naisten seiväshypyn Suomen ennätystä lukemiin 417 Lapinlahden yleisurheilun Eliittikisoissa sunnuntaina. Nikkasen aiempi SE 416 oli myös tältä vuodelta kesäkuulta.
Someron Esaa edustava Nikkanen ylitti uudet ennätyslukemat kolmannella yrityksellään. Nikkanen hyppäsi viime talvena halli-SE-lukemat 421.
Nikkasen hallitulos ylittää EM-rajan sentillä, mutta EM-kisat jäävät häneltä väliin. Göteborgin sijaan 18-vuotias Nikkanen suuntaa Kiinan Pekingiin nuorten MM-kisoihin.
- Tänään 417 meni aika helposti ja olisi voinut mennä paremminkin, 425 oli jo aika lähellä. Parempaan suuntaan on menossa, Nikkanen hymyili.
Vauhtiaan petrasi myös Kirsi Mykkänen, joka pinkoi 400 metrillä kauden uudeksi kotimaiseksi kärkiajaksi 52,91. Mykkästä ilahdutti, että vauhti alkaa vähitellen löytyä.
- Aikaa pitää vielä parantaa ja siihen pitää vaan juosta nelosen kisoja. 51:llä alkava aika on realismia, Mykkänen arvioi.
Päälajinaan 400 metrin aitoja juokseva Ranta juoksi satasella vastatuuleen 11,75 ja sijoittui kakkoseksi 11,38 kiitänen yhdysvaltalaisen Rachelle Boone-Smithin jälkeen.
Ruuskanen ainoana yli 80 metrin
Miesten keihäässä nähtiin kaksi 80 metrin ylitystä, kun Antti Ruuskanen kiskaisi ensimmäisellään voittotuloksen 81,35 ja viimeiselläänkin 80,28. Ruuskanen joutui juhannuksena Kuortaneen Eliittikisoissa jättämään kilpailun kesken nivusvaivaisena, mutta on nyt kuntoutunut siitä ja sai Lapinlahdella haluamansa 80 metrin ylityksen.
- Viime viikonloppuna Pihtiputaalla en saanut heittoa vielä lähtemään. Ensimmäisessä heitossa askeleet eivät menneet viivalle, mutta keihäs lensi hyvässä asennossa. Viimeisessä heitossa oli yritystä enemmän kuin laki sallii, mutta se ei lähtenyt niin hyvin, Ruuskanen arvioi kahta parasta heittoaan.
Miesten 400 metrin aidoissa Ari-Pekka Lattu etsii vielä parasta vauhtiaan, sillä EM-raja 50,60 jäi vielä lahtelaisen ulottumattomiin. Lattu jäi Lapinlahdella 51,27:een, mutta uskoi EM-rajan rikkoutuvan Kalevan kisoissa.
Naiskeihäänheittäjienkin tuloskunto kaipaa vielä Göteborgin EM-kisoja ajatellen monien metrien kohennusta, sillä Taina Kolkkalan voittotulos sunnuntaina jäi 58,35:een. Miesten korkeudessa voiton vei Osku Torro, joka ylitti toisellaan EM-rajan 225. Miesten 200 metrillä Japanin Shino Suetsugu pinkoi 20,69 ja jätti taakseen muun muassa tällä kaudella 19,98 juosseen Yhdysvaltain Jordan Vadenin.
Lapinlahden Eliittikisat, tuloksia:
Miehet:
200 m, A-erä (-0,3 m/s): 1) Shino Suetsugu Japani 20,69, 2) Sherwin Vries Etelä-Afrikka 20,74, 3) Bernard Williams USA 20,88, 4) Jordan Vaden USA 20,93, 5) Hamed Hamadan al-Bishi Saudi-Arabia 21,43, 6) Kota Wada Japani 21,95
B-erä (-0,3): 1) Talkmore Nyongani Zimbabwe 21,13,... 3) Tomi Javanainen HeinolI 21,85,... 6) Juha-Pekka Paalasmaa ViipU 23,16. C-erä (-1,2): 1) Teemu Jokela AlajärvA 22,40, 2) Tuomas Kaikkonen IisalmV 22,51.
110 m aidat: 1) Masako Naito Japani 13,65, 2) Yuji Ohashi Japani 13,92, 3) Yoichi Iwafune Japani 14,15, 4) Marko Ritola OulPy 14,20, 5) Hannu-Heikki Turunen TampP 14,53, 6) Antti Korkealaakso KauhavW 14,58.
Alkuerät, erä 1 (-0,9): 1) Naito 13,63, 2) Ohashi 13,91, 3) Ritola 13,94, 4) Iwafune 14,19, 5) Korkealaakso 14,45, 6) Turunen 14,48.
B-erä (+1,3): 1) Markus Vilen ViipU 14,50, 2) Jyri Linden KuortanK 14,55, 3) Jussi Viita TampP 14,75.
400 m aidat: 1) Ari-Pekka Lattu LahdA 51,27, 2) Shuhei Takabayashi Japani 52,78, 3) Collins Hart LahdA 53,22, 4) Jussi Heikkilä ViipU 54,44, 5) Anssi Turunen KiihtelysvU 54,87.
800 m, A-erä: 1) Mbuleani Mulaudzi Etelä-Afrikka 1.44,99, 2) Achraf Tadili Kanada 1.45,23, 3) Juhan Cronje Etelä-Afrikka 1.45,77, 4) Sam Burley USA 1.46,55, 5) Said Ahmed USA 1.47,12, 6) Hiroshi Sasano Japani 1.47,28, 7) Willy Rotich Kenia 1.47,30, 8) Mikko Lahtio HelsKV 1.47,59 (kkk), 9) Juha Kukkamo LahdA 1.47,72, 10) James Nolan Irlanti 1.48,75.
B-erä: 1) Zach Whitmarsh Kanada 1.50,16,... 4) Riku Marttinen HeinolI 1.51,21,... 6) Wilson Kirwa LahdA 1.51,41,... 8) Tommy Granlund GamlakIF 1.53,44,... 10) Richard Mitts IF Kraft 1.56,68.
C-erä: 1) Mikko Leinonen OulPy 1.54,61, 2) Jani Hautala GamlakIF 1.55,61, 3) Jouni Hautamäki HonkajSU 1.59,64, 4) Petri Kosunen VarkaudKV 1.57,21.
Korkeus: 1) Osku Torro JyväskKU 225, 2) Heikki Taneli TurUl 222, 3) Jaakko Karhunen JyväskKU 210, 4) Jussi Viita TampP 205, 5) Antti Kinnunen JyväskKU 205.
Pituus: 1) Godfrey Mokoena Etelä-Afrikka 839 (+1,7), 2) Tommi Evilä TampP 798 (+1,0) (kkk), 3) Simon Sundsten IK Falken 770 (+0,7), 4) Dmitro Bilotserkivaski Ukraina 767 (+1,6), 5) Kenneth Kastren HIFK 764 (+3,5), myös 750 (+1,7), 6) Niklas Rorarius TampP 762 (+1,1), 7) Tönis Sahk Viro 736 (-0,1), 8) Jevgeni Plotnir Venäjä 734 (+0,8), 9) Yohei Sugai Japani 717 (+1,7), 10) Narc Narcisse Haiti 707.
B-kilpailu: 1) Petteri Lax LauttakLu 765 (+2,9), myös 762 (+0,9), 2) Joni Rautanen HollolU 751 (+3,7), myös 738 (+0,2), 3) Petteri Toivonen KauPo-Ve 729 (+1,3).
3000 m esteet: 1) Peter Nowill Australia 8.32,18, 2) Thomas Brooks USA 8.32,86, 3) Alex Genest Kanada 8.36,39, 4) Mikael Talasjoki HelsKV 8.38,15, 5) Öystein Sylta Norja 8.38,80, 6) Teppo Syrjälä Teivo St. 9.09,35, 7) Pius Stucki Sveitsi 9.23,84.
Kuula: 1) Ville Tiisanoja Kenttäurh-58 20,54 (kkk) (19,45, 20,33, 19,74, 20,54, -, 20,18), 2) Conny Karlsson Pargas If 19,56, 3) Jeff Chakouian USA 19,40, 4) Mika Vasara PieksämV-98 19,29, 5) Tepa Reinikainen KangasnK 18,87, 6) Rhuben Williams USA 18,64, 7) Seppo Kujala Lapin V 17,98, 8) Mikko Kurunsaari Lapuan V 16,21, 9) Shiro Kobayashi Japani 15,58.
Keihäs: 1) Antti Ruuskanen PielavS 81,35 (81,35, 74,19, x, -, x, 80,28), 2) Park Jae-Myong Etelä-Korea 79,55, 3) Gerbrandt Grobler Etelä-Afrikka 79,49, 4) Jarkko Koski-Vähälä UllavK 79,41, 5) Ari Mannio LehtimJ 77,92, 6) Teemu Wirkkala ToholU 77,79, 7) Felix Loretz Sveitsi 75,30, 8) Viljo Toivanen Juuan J 72,87, 9) Jung Sang-Jin Etelä-Korea 72,04, 10) Rob Minnitti USA 69,85.
Naiset:
100 m: 1) Rachelle Boone-Smith USA 11,38, 2) Ilona Ranta LappeenrUM 11,75, 3) Seyi Omojuwa Nigeria 11,91, 4) Katja Salivaara MikkelKV 11,96, 4) Saori Kitakaze Japani 11,96, 6) Megami Shimizu Japani 12,50.
Alkuerät, erä 1: 1) Boone-Smith 11,44, 2) Ranta 11,74 (kkk), 3) Kitakaze 11,99.
B-erä: 1) Salivaara 11,93, 2)Omojuwa 11,97, 3) Megami Shimizu Japani 12,39, 4) Heidi Hannula OulPy 12,40, 5) Suvi Pääkkönen HeinolI 12,44.
400 m, A-erä: 1) Ronetta Smith Jamaika 52,52, 2) Grazyna Prokopek Puola 52,71, 3) Kirsi Mykkänen Kuopion NMKY 52,91 (kkk), 4) Suvi Myllymäki HelsKV 54,68, 5) Mari Järvenpää KokkolV 55,22, 6) Karin Storbacka IK Falken 56,59.
B-erä: 1) Aya Miyahira Japani 56,07, 2) Heidi Pappila RaisK 56,40, 3) Jenniina Halkoaho SuodennU 56,77, 4) Annika Rikberg BorgåA 57,27, 5) Milla Kelo JärvPYu 57,53, 6) Jannica Rönnqvist GamlakIF 57,69.
C-erä: 1) Maisa Korri LahdA 57,20, 2) Saara Haanpää KokkolV 58,10, 3) Marika Reebs KeravU 58,85.
1500 m: 1) Annika Rikberg BorgåA 4.19,40, 2) Irina Watkins LahdA 4.21,00, 3) Minna Nummela HelsKV 4.22,90, 4) Tarja Vesaluoma TurWe 4.26,36, 5) Sanna Kaaria HaminP 4.28,64, 6) Minna Järvenpää KokkolV 4.31,19, 7) Riina Tolonen ViipU 4.33,35, 8) Saara Pekkarinen LapinlV 4.37,60, 9) Hanna Haavikko VammalSV 4.40,60, 10) Noora Nissinen VarpaisjV 4.42,71.
100 m aidat: 1) Jevhenija Snihur Ukraina 13,07, 2) Piia Roslund VasaraistI 13,68, 3) Paula Peltonen ViipU 13,79, 4) Moh Siew Wei Malesia 13,90, 5) Annimari Korte ViipU 14,04. Johanna Halkoaho SuodennU hylättiin.
Alkuerä (+2,0): 1) Snihur 13,05, 2) Halkoaho 13,36, 3) Roslund 13,61, 4) Peltonen 13,63, 5) Wei 13,77, 6) Korte 13,86.
Pituus: 1) Kumiko Ikeda Japani 662 (+1,7), 2) Natalia Kilpeläinen JoensK 629 (+0,3), 3) Johanna Halkoaho SuodennU 625 (-0,1), 4) Denisa Scerbova Tshekki 621, 5) Maija Kovalainen JoensK 614 (+1,9), 6) Jenniina Halkoaho SuodennU 595 (-0,6), 7) Jaana Kontturi JoensK 585 (+2,9), 8) Niina Kelo JärvP 579 (-1,5).
Korkeus: 1) Alina Budnikova Venäjä 186, 2) Beth Castagno USA 182, 3) Alina Mattila JyväskKU 180, 4) Asumi Matsumoto Japani 165.
Seiväs: 1) Minna Nikkanen SomerE 417 (SE), 2) Aino-Maija Karvinen HeinävedYu 390, 3) Hannamari Pietilä JanakkalJ 355, 4) Kerttu Viitamäki Töysän V 340, 5) Carita Kröger LeppävV 320.
Kiekko: 1) Anita Hietalahti JoensKa 53,39, 2) Niina Kelo JärvPYu 52,37, 3) Sanna Kämäräinen LapinlV 50,93, 4) Tanja Mäkinen PälkLu 50,41, 5) Milla Kelo JärvPYu 45,61, 6) Liisa Voutila MaaningM 43,76, 7) Vuokko Rajamäki JärvPYu 41,75.
Keihäs: 1) Taina Kolkkala PorYu 58,35 (56,15, x, 56,39, 58,35, x, 57,85), 2) Paula Tarvainen NoormN 56,10, 3) Yuki Ebihara Japani 53,59, 4) Asdis Hjalmsdottir Islanti 53,15, 5) Pauliina Laamanen SavonlR 50,44, 6) Jelena Jaakkola Soinin S 45,46.
(MTV3-STT)