Niinistöstä eduskunnan puhemies

Eduskunta nimitti Sauli Niinistön pysyväksi puhemieheksi.

Eduskunnan puhemieheksi on valittu kokoomuksen Sauli Niinistö. Hän sai puhemiehen vaalissa 151 ääntä.

Ensimmäiseksi varapuhemieheksi valitaan keskustan Seppo Kääriäinen, ja toisena varapuhemiehenä jatkaa SDP:n Johannes Koskinen.

Vaalien jälkeen väliaikaisena puhemiehenä toiminut Timo Kalli jatkaa keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajana.

"Tulevaisuuden oltava oikeudenmukainen"

Kiitospuheessaan Niinistö nosti jälleen esiin yhden mieliaiheistaan, varautumisen väestön ikääntymiseen.

- Tulevaisuuden on oltava oikeudenmukainen niin hoitoa ja hoivaa tarvitseville ikääntyneille kuin vastuun ottavalle nuorisolle, hän painotti.

Niinistö muistutti myös, että eduskunnan suuri sali on tarkoitettu maan poliittisen keskustelun keskiöksi, ja siitä on syytä pitää vaarin. Nopea keskustelu ja kiteytetty ajatus takaavat parhaiten eduskunnan sanoman perillemenon.

Niinistön mukaan eduskunta lähtee siitä, että hallitus ilmaisee poliittisen tahtonsa eduskunnan arvioitavaksi mahdollisimman yksiselitteisesti, selkeästi ja avoimesti.

- Samalla luotan, että hallitus kiinnittää huomiotaan myös lainsäädännön valmistelun tasoon - ikuisuusaihe, jolle piste nyt olisi paikallaan, uusi puhemies painotti. Hän ryhtyi johtamaan istuntoa saman tien.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat