Niinistö Ylelle: Puolustuksen periaatteet turvattava

Presidentti Sauli Niinistö haluaa, että Suomi pitää kiinni turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon kolmesta perusperiaatteesta.

Presidentti sanoo Yle Uutisten haastattelussa, että hän korostaa liittoutumattomuutta, yleistä asevelvollisuutta ja koko maan puolustamista myös seuraavan hallituksen toimikaudella. Niinistö on tulkinnut, että ne myös halutaan ylläpitää.

-Silloin tuo rahapuoli tulee väistämättä seuraavan hallituksen ja eduskunnan eteen.

Määrärahojen korotuksiin presidentti ei ota suoraan kantaa mutta pitää tiukasti kiinni puolustuksen periaatteista.

-Vuonna 2015 on katsottava, mitä se rahassa tarkoittaa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat