Niinistö voi kulua presidenttikisassa – "Riittääkö uutta kerrottavaa?"

Kokoomus teki oikein asettaessaan presidenttiehdokkaansa ajoissa. Näin arvioi blogisti ja kirjailija Jussi Lähde MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa.

Sauli Niinistö teki ehdottomasti oikein. Hän antoi kokoomukselle koko kesän aikaa innostua. Samoin Pekka Haavisto ja vihreät tekivät oikean ratkaisun. He saivat kuukausien etumatkan muihin.

Lähteen mukaan Niinistöllä voi kuitenkin olla Haavistoa enemmän ongelmia kampanjassaan.

– Onko Niinistöllä edelleen ihmisille uutta ja innostavaa kerrottavaa? Kuusi vuotta sitten hän edusti vaaleissa intoa ja tulevaisuuden uskoa. Nyt näin ei ole.

"Keskustan ja sdp:n suurimpia poliittisia virheitä"

Lähteellä on kokemusta presidenttikisoista, sillä on ollut mukana aikanaan Martti Ahtisaaren presidenttikampanjassa.

Hänen mielestään keskustalla ja sdp:llä alkaa olla jo kiire.

– Se, että ehdokasta ei ole nimetty, on yksi keskustan ja sdp:n suurimpia poliittisia virheitä. Keskustan tilanne on uskomaton. Siellä joudutaan kiistelemään siitä, kuka joutuu lähtemään ehdokkaaksi.

Lähde muistuttaa, että presidenttiehdokkaaksi ei ryhdytä yhdessä yössä.

– Se on valtavan suuri muutos. Ensimmäisten kuukausien aikana ehdokkaana tehdään paljon virheitä.

Soinin perhe esiin

Lähteen mukaan presidentin perhe on tärkeä osa kampanjaa.

– Nyt kun perussuomalaisten Timo Soini lähtee ehdokkaaksi, hänen koko perheensä vedetään esiin.

Soinin esiintulon jälkeen asetelma muuttuu.

– Sen jälkeen kysymys kuuluu, kuka muista ehdokkaista voi pitää Soinin pois toiselta kierrokselta?, Lähde arvioi.

Katso kirjailija Jussi Lähteen haastattelu: (Huomenta Suomi 9.8.2011)

Lue myös:

    Uusimmat