Niinistö: Venäjän ongelmista ei tule vaieta

Presidentti Sauli Niinistön mukaan Suomen ei pidä vaieta Venäjän oikeusvaltiota, demokratiaa ja ihmisoikeuksia koskevista ongelmista.

Niinistön mukaan Suomen ei tule tavoitella mestaruutta ongelmien osoittajana vaan pikemminkin ratkaisujen esittäjänä, Niinistö painotti ulkoministeriön suurlähettiläspäivillä pitämässään puheessa.

– Venäjästä ei silti tullut, venäläistenkään mielestä, kaikkea sitä, mitä siitä ehdittiin toivoa. Kansalaisyhteiskunnan reaktioissa näkyy turhautumista, pettymystä ja protestia, Niinistö sanoi.

Eurooppa on Niinistön mukaan vaikeimmassa tilanteessa sitten toisen maailmansodan. Niinistö kuitenkin torjuu unionin kehittämisen velansiirtounionin suuntaan. Vastuun-, tulon-, ja velansiirtounionin ennuste ei olisi Niinistön mukaan kehuttava. Myöskään eurosta eroaminen ei Niinistön mukaan ole vaihtoehto.

– Uuden nousun ensimmäinen edellytys on riittävä tietoisuus omasta tilasta, eikä tosiasioiden tunnustamisestakaan haittaa olisi. Olisi kyettävä palauttamaan myös jäsenmaiden keskinäinen luottamus. Ilman luottamusta vilkuillaan sivuille, ei eteenpäin kohti tulevaisuutta.

Edelleen ei Natolle

Puheessaan Niinistö otti myös kantaa mahdolliseen sotilasliitto Naton jäsenyyteen. Hänen mukaansa Suomen ei tule liittyä Naton jäseneksi, mutta mahdollisuus hakea jäsenyyttä tulee säilyttää.

– Päätös on omissa käsissämme, mutta se ei tarkoita, että päätös olisi tehtävä, presidentti pyöritteli.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat