Niinistö: Vaikeimmat ajat vasta edessä

Eduskunnan puhemies, kokoomuksen Sauli Niinistö kehottaa suomalaisia muistamaan hyvät perinteensä talousongelmien selvittämisessä. Porin SuomiAreenassa puhunut Niinistö ilmaisi kuitenkin samalla huolensa siitä, että kaikkein vaikeimmat ajat ovat vasta edessä.

- Haluan keskittyä siihen, miten Suomi selviää taloustaantumasta, en niinkään siihen, miten Eurooppa selviää. Selvisimme 90-luvun alun lamasta ennätysmäisen nopeasti, ja toivon näiden vahvojen perinteiden kantavan meitä myös jatkossa. Tarvitsemme vahvaa talkoohenkeä, sillä emme halua monen suomalaisen joutuvan kärsimään lamasta kohtuuttomasti, Niinistö sanoi.

Monet uskovat talouskasvun alkavan ennemmin tai myöhemmin. Niinistö kehottaa ihmisiä kuitenkin muistamaan realiteetit ja ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin välittömästi.

- Minusta on itsensä pettämistä ajatella, että sitten kun talouskasvu alkaa, tehdään sitä ja tätä. Entä jos sitä kasvua ei tulekaan tai se ei ole niin voimakasta kuin ennustettiin?

Keskustelua käytiin myös eläkeikäkysymyksestä, joka on viime aikoina puhuttanut suomalaisia. Ihmisten keskimääräinen elinikä nousee jatkuvasti ja samalla eläkkeelle siirrytään varhaisemmassa vaiheessa kuin ennen. Niinistö toivoo tähän muutosta.

- Jos ihminen elää pidempään, hän pysyy kunnossa pidempään ja jaksaa tehdä töitä pidempään. Näin sen ainakin luonnonlakien mukaan pitäisi mennä. Jos se ei mene näin, meidän pitäisi huolehtia siitä, että ihmiset pysyvät kunnossa ja kykenevät olemaan mukana työelämässä pidempään, Niinistö sanoi.

SuomiAreena-tapahtuman finanssikeskustelussa olivat mukana myös Finanssialan keskusliiton toimitusjohtaja Pia-Noora Kauppi, kuntaministeri Mari Kiviniemi, EU-komissaari Olli Rehn ja SDP:n entinen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman.

(MTV3)

Katso Päivi Anttikosken raportti Porista (Kymmenen uutiset 16.7.2009)

"Keskustelua tarvitaan muulloinkin kuin vaalien alla." Katso Sauli Niinistön haastattelu SuomiAreenassa. (toim. Kalle Siira)

Lue myös:

    Uusimmat