Niinistö uskoo budjetin pusertuvan

Valtiovarainministeri Sauli Niinistön (kok.) mukaan valtion ensi vuoden menojen loppusumma on edelleen painettavissa alle tämän vuoden 188,6 miljardin markan.

Niinistö sanoi tiistaina STT:lle, että neuvottelut eri ministeriöiden kanssa ovat sujuneet tähän saakka rakentavasti.
-Tässä vaiheessa näyttää, että valtiovarainministeriön tavoite alittaa kuluvan vuoden budjetin menojen loppusumma 188,6 miljardia markkaa onnistuu. Tämä merkitsisi myös sitä, että nettolainanoton tarve jäisi vain muutamiin miljardeihin markkoihin, Niinistö uskoo.

Tiistaina Niinistö neuvotteli opetus-, työ- ja liikenneministeriöiden kanssa. Aiemmin on käyty läpi oikeus-, liikenne-, sisä- ja ulkoministeriön hallinnonalat. Niinistö oli tyytyväinen myös tiistain neuvottelujen tulokseen.

Niinistön mukaan monet ministerit ovat kuitenkin sitoneet vastaantulonsa valtiovarainministeriön esitykseen muiden ministerien kantaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että budjettisopu riippuu lähinnä ympäristöministeriöstä ja sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Ympäristöministeriön osalta suurinta kiistaa odotetaan asuntomäärärahoista, jotka kuuluvat ministerien työnjaon mukaan sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäreelle (sd. ). Sosiaali- ja terveysministeriön puolella esillä ovat mm. sairausvakuutuskorvausten omavastuuosuudet ja päivähoito-oikeudet. Niistä on kantanut huolta varsinkin toinen sosiaali- ja terveysministeri Terttu Huttu-Juntunen (vas.)

Tähänastisista neuvotteluista elokuun 12. päivä alkaviin koko hallituksen budjettineuvotteluihin on suurimpana asiana jäänyt Niinistön mukaan auki ensi vuoden kehitysyhteistyömäärärahojen taso. Ne kuuluvat ympäristöministeri Pekka Haaviston (vihr.) kentälle.

Niinistö ei ollut tiistaina huolissaan pääministeri Paavo Lipposen (sd.) päätöksestä asettaa valtioneuvoston kanslian valtiosihteeri Rauno Saari (sd.) seuraamaan budjettineuvotteluja. Niinistön mielestä Saaren tehtävä kiistojen selvittelyssä saattaa jäädä vähäiseksi.


Lue myös:

    Uusimmat