Niinistö: Tulossa kiinnostavimmat vaalit sitten sodan

Kevään eduskuntavaalit ovat kiinnostavimmat sodan jälkeen, sanoo eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok.).

- Kaikki merkit viittaavat siihen, että aika lailla tapahtuu veren vaihdosta sekä puolueiden sisällä että niiden välilläkin, hän sanoo.

Perussuomalaisten nousun syyhyn Niinistöllä ei kuitenkaan ole yksittäistä vastausta.

- Äänestysvilkkaus saattaa olla vaalien lopputuloksen kannalta merkittävämpi kuin pitkään, pitkään aikaan.

Nyt puolueiden on Niinistön mukaan syytä jo kertoa, mitä ne todella tekisivät.

- Se puolueiden keskustelu, että mitä me aiomme tehdä, on toistaiseksi jäänyt vähemmälle. Se, joka tämän kytkimen kääntää, voi vaaleissa onnistuakin, Niinistö kuvaa vaalikeskustelun tilannetta.

Niinistö ei itse ole ehdolla huhtikuun vaaleissa. Hän ei vielä kertonut, mitä aikoo puhemiehen pestin jälkeen tehdä. Työtarjouksia ei kuulemma vielä ole tullut, eikä hän juuri niitä ole kysellytkään.

Presidenttiehdokkuuteen Niinistö ei vieläkään ole ottanut kantaa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat