Niinistö: Suomi täyttää edellytykset liittyä Emuun

Suomen päätös Emuun liittymisestä on sekä taloudellinen, oikeudellinen että poliittinen kysymys, sanoi valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok.) EU-komission järjestämässä Emu-seminaarissa, joka aloitti komission tiedotuskampanjan rahaliitosta. Talous- ja rahaliittoon pääsemisen taloudelliset edellytykset Suomi täyttää ensi vuonna, joka on jäsenyyden kannalta ratkaiseva.

-Julkisen talouden alijäämä tulee olemaan ensi vuonna selvästi alle kaksi prosenttia bkt:sta, Niinistö sanoi.
Emu-kriteerit edellyttävät alle kolmen prosentin alijäämää. Niinistön mukaan julkinen velka alittaa sekä tänä että ensi vuonna Emu-kriteerin eli 60 prosenttia bkt:sta. Niinistö piti myös täysin perusteettomina väitteitä, joiden mukaan keskeiset EU-maat haluaisivat jollain tekosyyllä pitää Suomen rahaliiton ulkopuolella. Ainoa mahdollinen perustelu pitää Suomi ulkopuolella olisi Erm-jäsenyyden kesto, sillä kaksi vuotta ei täyty, kun rahaliittoon pääsevät maat valitaan keväällä 1998.

Emu-kriteereihin kuuluu, että valuutta on ollut vakaa kahden vuoden ajan. Se on joskus tulkittu myös pakollisen Erm-jäsenyyden vaatimukseksi. Niinistö huomautti, että kaksi vuotta ehtii täyttyä ennen kuin rahaliitto alkaa vuoden 1999 alussa.
-En näe mahdollisena, että Suomelle sanottaisiin ei, Niinistö sanoi.

Päätös yksinkertaisella enemmistöllä

Poliittinen päätös Emu-jäsenyydestä tehdään eduskunnassa yksinkertaisella enemmistöllä, Niinistö sanoi, torjuen samalla opposition vaatimukset päätöksen tekemisestä perustuslakijärjestyksen mukaan. Maastrichtin sopimus ja sen määräykset talous- ja rahaliitosta hyväksyttiin jo vaikeutetussa järjestyksessä liittymissopimuksen yhteydessä, hän muistutti.

Hallitusmuodon tarvitsemat muutokset, kuten Suomen rahayksikön vaihtamisen markasta euroksi, voisi Niinistön mielestä tehdä samassa yhteydessä, kun hallitusmuotoa kirjoitetaan uudelleen, näillä näkymin vuonna 2000. Markka poistuu lopullisesti käytöstä vuoden 2002 puolessa välissä, mikäli Suomi liittyy Emuun.

Sakoille pantava katto

EU-maat pyrkivät sopimaan ensi viikon EU-huippukokouksessa muutaman jäljelle jääneen kysymyksen Emun tiimoilta. Avoimeksi jäävät vielä viimeiset yksityiskohdat vakaussopimuksesta, jolla on määrä luoda kehykset kestävälle budjettikurille Emu-maissa. Valtiovarainministerit sopivat eilen sakoista, joilla voidaan rankaista alijäämärajoista lipeäviä maita.

Niinistön mielestä järjestelmän uskottavuudelle on myönteistä että sakoille saatiin sovittua yläraja, eli 0,5 prosenttia bkt:sta.
-Ilman ylärajaa olisi jäänyt epäilys, ettei sakkoja tiukan paikan tullen määrätäkään, Niinistö sanoi.

Sakoilta voi välttyä perustelluilla syillä, mutta niiden määritelmästä EU-maat pyrkivät sopuun ensi viikolla. Suomen lama 1990-luvun alussa on mainittu kouluesimerkkinä tilanteesta, jossa maa joutuu vaikeuksiin ilman omaa syytään ja jossa sakkoja ei pitäisi määrätä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat