Niinistö: Suomi pakotteissa yksi suurimmista kärsijöistä

Pakotekierteen katkaisu huolettaa Niinistöä 5:00

Presidentti Sauli Niinistö on huolissaan, miten Ukrainan kriisistä syntynyt pakotekierre saadaan katkaistua.

Niinistö sanoo MTV Uutisten haastattelussa pitävänsä toimivaa keskusteluyhteyttä äärettömän tärkeänä.

Niinistö toteaa, että tiedossa kyllä oli, että Venäjältä olisi tulossa vastapakotteita.

- Nämä elintarviketeollisuuteen kohdistuvat pakotteetovat aika odotettuja, niiden kokonaisvolyymi suomen viennistä on noin puoli prosenttia, joteka merkitys ei ole aivan järisyttävä. Sen sijaan kohdennettu merkitys joihinkin yrityksiin ja joihin aloihin esimerkiksi maidonjalostuksessa melkoinen, toteaa Niinistö.

Niinistö kommentoi, että Suomi on pakotteiden myötä EU-maista viiden suurimman kärsijän joukossa.

Niinistö toteaa, että nyt ei ole kyse vain pakotteista ja vastapakotteista. Ne ovat enemmänkin käytettyjä välineitä siinä suuressa ristiriidassa, jonka on nähty rakentuvan.

Niinistö korostaa olevansa huolissaan kierteen katkaisun keinoista.

- Miten esimerkiksi pakotteista päästään eroon aikanaan, sitäkään ei ole kovin moni vielä pohtinut. Tärkeää olisi, ettei tämä kylmyys tai kauppasota enää leviäisi.

Pakotteiden helpottaminen ei ole yksinkertainen asia.

-Ajatellaanpa nyt tämä asia. Me olemme EU:ssa olleet asettamassa Venäjälle pakotteita. Nytkö me sitten menisimme sanomaan että emme me mitään pahaa tarkoittaneet että armahtakaa meidät. Ei kuulosta ihan valtiolliselta toiminnalta.

Lue myös:

    Uusimmat