Niinistö: Suomen Pankin johtokunta tarpeeton

Valtiovarainministeri Sauli Niinistön arvion mukaan Suomen Pankin johtokunta on muuttunut tarpeettomaksi nykyisessä muodossaan.

Niinistön mielestä keskuspankista voitaisiin muodostaa päällikkövirasto, jossa pääjohtajan alaisuudessa toimisi tarpeellinen määrä sektorijohtajia. Hänen mukaansa pääjohtaja joutuu jo nyt päättämään yksinään asioista, joihin ennen tarvittiin koko johtokunnan päätös. Niinistö näkeekin ristiriidan siinä, että Suomen Pankin johtokuntaa vaadittiin nykyistä laajemmaksi.

-Minulle keskustelu Suomen Pankista näyttäytyy nyt paradoksaaliselta: väitettiin, että johtokuntaa pitää täydentää, koska kollegiaalisuus ei oikein toimi. Kaikki asiat, jotka aiemmin vaativat kollegiaalisuutta, on nyt määrätty vain ja ainoastaan pääjohtajalle jopa niin, että niiden päätösten tekemiseen eivät muut saa puuttua.
Näistä kahdesta asiasta herää väistämättä kysymään, mihin kollegiaalisuutta enää tarvitaan, toteaa Niinistö Etelä-Suomen Sanomissa ja Satakunnan Kansassa.

Niinistö mukaan nyt kannattaisikin kaikessa rauhassa miettiä sitä, onko keskuspankin kollegiaaliselle johtokunnalle enää tarvetta. Hänen arvionsa mukaan johtokunnan nimitysasiat ratkeavat itsestään, jos kysymys kollegiaalisesta johtamistavasta saadaan selvitettyä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat