Niinistö siirtäisi palkkoja pääomasijoituksiin

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Sauli Niinistö haluaisi kannustaa yrityksiä ja palkansaajia sijoittamaan palkankorotuksia ja voitto-osuuksia. Täkynä olisi verokannustin, jonka muotoa tai kokoa puoluevaltuustossa puhunut Niinistö ei halunnut vielä tarkentaa. Samassa yhteydessä Niinistö torjui pääministeri Paavo Lipposen esityksen osinkotulojen verottamisesta. Hän sanoi, ettei Lipposen esitys ole vakuuttava.

Periaate olisi, että osa palkasta tai palkankorotuksesta voitaisiin työntekijän niin halutessa sijoittaa pääomasijoituksiin, jotka työntekijä voisi nostaa myöhemmin, haluamanaan ajankohtana.
-Jonkinlaisen verokannustimen avulla voisi hakea työntekijöille mahdollisuutta jättää välittömät voitto-osuudet tai palkanlisät nostamatta, ja siten hyödyttää paitsi itseään, myös suomalaista pääomanmuodostusta.

Kovin tarkkaan Niinistö ei halunnut muotoilla ehdotuksensa yksityiskohtia tai verokohtelua, vaan heitti koepallonsa työmarkkinajärjestöjen puolelle. Periaate olisi silti sama kuin vapaaehtoisten eläkevakuutusten maksujen verovähennyksissä. Niinistö ei ollut valmis kopioimaan eläkevakuutusten veromallia, vaan painotti että kysymys on vain samasta periaatteesta: verotuksen keinoin kannustetaan ihmisiä varautumaan tuleviin tarpeisiin.

Niinistö ei halunnut vastata kysymykseen, pitäisikö verokannustimen toimia vain työnantajien tuloksiin sidottuna, vai pitäisikö sen kannustaa myös vapaaehtoista säästämistä.
-Tuohon yksityiskohtaan en mene, se on työmarkkinajärjestöille kuuluva kysymys, Niinistö vastasi.

Niinistön mielestä olisi yleensäkin syytä kannustaa suomalaisia säästämään enemmän rahastoihin ja osakkeisiin, eli siirtää painopistettä pois perinteisistä talletuksista. Näin olisi mahdollista myös paremmin ylläpitää yritysten suomalaisomistusta, Niinistö lisäsi.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat