Niinistö: Ranskalla vahvat epäilyt Agendan suhteen

EU-maat eivät välttämättä saa aikaan ratkaisuja tulevasta rakenne- ja maatalouspolitiikastaan kuun lopulla Berliinissä pidettävässä huippukokouksessa.

Näin arvioi valtiovarainministeri Sauli Niinistö tavattuaan tänä iltana Pariisissa Ranskan presidentin Jacques Chiracin.

Niinistö tapasi Chiracin Euroopan konservatiivipuolueiden järjestön EDU:n puheenjohtajan ominaisuudessa. Merkittävä osa vajaan puolentoista tunnin tapaamisesta kului kuitenkin EU:n Agenda-kiistan käsittelyyn.

Niinistön mukaan Chirac toi esille, että Ranskalla on epäilyjä sekä maataloustuen että EU:n kokonaisrahoituskaton suhteen.
Niinistö kertoi tuoneensa esille, että Suomen kannalta tilanne on mustavalkoinen eli joko Suomessa harjoitetaan maataloutta tai ei.

Niinistö sanoi Suomen tukeutuvan Luxemburgissa joulukuussa 1997 pidetyn huippukokouksen päätöslauselmaan, jossa todetaan, että maataloutta on voitava harjoittaa kaikkialla EU:n alueella.
Niinistö kertoi saaneensa Chiracilta tukea hankkeelleen EDU:n ja Euroopan parlamentin konservatiivipuolueen EPP:n yhdistämisestä. Suomen vaaleista keskusteltiin kohteliaisuustasolla.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat