Niinistö perusteli Åkerholmin valintaehdotusta

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Sauli Niinistö perustelee esitystään Johnny Åkerholmin valinnasta Suomen Pankkiin johtokunan supistamisesta euroalueella vallitsevalla käytännöllä.

Niinistö on perustellut Johnny Åkerholmin ehdokkuutta

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö on perustellutesitystään Suomen Pankin johtokunnan supistamisesta käytännöllä, joka vallitsee koko euroalueella. Hänen mukaansa keskuspankeissa on yleensä vain kolme jäsentä, joilla osalla on virkamiestausta.

Niinistö palasi ehdotukseensa tänään alkaneessa kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa. Hän esitti viime viikolla Suomen Pankin johtokuntaan valtiovarainministeriön alivaltiosihteeriä Johnny Åkerholmia.

Niinistö ilmoitti myös olevansa valmis harkitsemaan pehmennyksiä ehdotukseensa ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamisesta. Niinistö tuo jyrkkää vastustusta saaneen esityksensä torstaina alkavaan hallituksen budjettiriiheen.

Vihreiltä kannatusta

Vihreät kannattavat valtiovarainministeri Sauli Niinistön esitystä Suomen Pankin johtajiston pienentämisestä. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ulla Anttila ja vihreitten valtuuskunnan puheenjohtaja Pekka Sauri korostavat johtajavalinnassa ensisijassa ammattipätevyyttä rahapolitiikassa ja kansantaloudesta.

Yhteisessä tiedotteessaan Anttila ja Sauri pohtivat Suomen Pankin aseman muuttuneen EMUn vuoksi. Rahapolitiikkaa hoitaa Euroopan keskuspankki.
-Nykytilanteessa riittää, että Suomen Pankin poliittisesta kontrollista vastaa eduskunnan pankkivaltuusto.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat