Niinistö: Päivän paras anti avoin keskustelu

Presidentti Sauli Niinistön mielestä parasta antia presidentti Vladimir Putinin tapaamisessa oli avoimeksi muodostunut keskustelu.

Niinistö kertoi illalla keskustelleensa Putinin kanssa kahden kesken niin G8-kokouksen annista kuin Putinin ja Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman välisistä keskusteluista.

Niinistö ei kuitenkaan tarkentanut, mitä hän oli Putinin kanssa keskustellut Venäjän ja Yhdysvaltojen asioista. Niinistön mukaan Putin suhtautui kuitenkin myönteisesti sekä G8-kokouksen sisältöön että keskusteluihinsa Obaman kanssa.

Niinistö ja Putin kävivät keskustelua myös ulkomaalaisten maaomistajuudesta Venäjällä. Putin oli lisäksi ottanut oma-aloitteisesti esillä lasten huostaanottoasiat.

Presidentit saapuivat Turkuun noin puolitoista tuntia aikataulusta myöhässä. Putin jäi kuitenkin syömään museolaiva Suomen Joutseneen yhdessä Niinistön, Turun kaupunginjohtajan sekä turkulaisten ystäviensä kanssa.

Putin poistui Turusta yhdeksän jälkeen illalla.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat