Mainos

Niinistö ojensi omiaan

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok.) kehottaa myös kokoomusministereitä ottamaan vakavasti tiukkaa budjettipolitiikka koskevat vaatimukset. Niinistön mukaan sellainen peli ei vetele, että ministerit sanovat ymmärtävänsä lisäleikkaukset, mutta vetäytyvät kuoreensa heidän oman hallinnonalansa säästöjä käsiteltäessä.

Niinistö laski tänään Hämeenlinnassa alkaneessa kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa, että budjettiriihessä on vielä sovittava noin kahden miljardin markan säästöistä. Tämän verran on valtiovarainministeriöllä ja muilla ministeriöillä yhä näkemyseroja lisäleikkauksista.

Kokoomuslaisten ministereiden hallinnonaloilla kiistaa on lähinnä opetuksen ja liikenteen menoista.

Suurin riita on kuitenkin SDP:n Liisa Jaakonsaaren johtaman työministeriön talousarviosta, jonka Niinistö haluaisi puoli miljardia markkaa pienemmäksi kuin Jaakonsaari. Erimielisyyttä on mm. uusista viroista, pitkäaikaistyöttömien kannustusrahasta ja aktiivisen työvoimapolitiikan mitoituksesta.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz ehdotti selvityksen tekemistä siitä, miten työhön meno tehtäisiin aina kannattavammaksi vaihtoehdoksi kuin työttömänä oleminen. Hän epäili kuitenkin, ettei vasemmistopuolueilta löydy riittävästi poliittista tahtoa tällaiseen uudistukseen.
(STT)


Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.