Niinistö noussut kakkosnimeksi presidenttipelissä

Ylen tv-uutisten Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan kokoomuksen Sauli Niinistö on noussut Elisabeth Rehnin jälkeen toiseksi suosituimmaksi presidenttiehdokkaaksi. Niinistö pääsisi vaalissa toiselle kierrokselle, mutta häviäisi kuitenkin selvästi Rehnille.

Ensimmäisellä kierroksella Rehn voittaisi 36 prosenttia äänistä ja Niinistö tulisi toiseksi 25 prosentilla. Tarja Halonen saisi 19 prosenttia, Esko Aho 13 prosenttia, Heidi Hautala 5 prosenttia ja remonttiryhmän Risto Kuisma kaksi prosenttia. Toisella kierroksella Rehn olisi voittanut vaalit 58 prosentilla Niinistön 42 prosenttia vastaan.

Edellisessä Ylen tv-uutisten tutkimuksessa maaliskuussa Rehn voitti Martti Ahtisaaren toisella kierroksella samoin luvuin. Tutkimuksessa tarjottiin äänestettäväksi henkilöitä, jotka joko ovat jo ehdokkaina tai joiden odotetaan asettuvan ehdokkaiksi. Vasemmistoliiton tai kristillisen liiton ehdokkaita ei ole kyselyssä mukana.

Tutkimuksen mukaan kokoomuksen kannattajat haluaisivat Niinistön ehdokkaakseen. Niinistöä kannatti puolueen kannattajiksi ilmoittautuneista 66 prosenttia, Uosukaista 34 prosenttia. Keskustalaisista Ahoa kannatti 75 prosenttia, Väyrystä 25 prosenttia.

Tutkimuksessa kysyttiin 1400 ihmiseltä, ketä he nyt äänestäisivät presidentiksi. Tutkimus tehtiin kolmen viikon aikana puhelimitse. Tutkimuksen virhemahdollisuus on 2,5 prosenttiyksikköä. Kysymyksiin vastasi 85 prosenttia haastatteluun valituista.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat