Niinistö kiistää leikkauslistojen valmistelun

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok.) kiistää julkisuudessa esitetyt arvelut, että valtiovarainministeriössä laadittaisiin uusia leikkauslistoja. Hän kommentoi asiaa tänään lyhyellä tiedotteellaan. -Valtiovarainministeriö on aloittanut normaalin kehysbudjettivalmistelun. Tekeillä ei ole leikkauslistoja, hän vakuutti.

Niinistön mukaan valtiovarainministeriön esityksestä hallituksessa on päätetty, että hallitusryhmistä muodostetaan erityinen "kehyskopla", joka ohjaa budjettikehysten valmistelua.

Hän mainitsi tiedotteessaan myös valtiovarainministeriön viime kesäkuisen Kansantalouden näkymiä ja haasteita -julkaisun. Siinä arvioitiin, että vuoden 1999 alijäämä olisi 19,8 miljardia markkaa. Vaikka taloudellinen kehitys on ollut suotuisaa, budjettitasapainoa ei ole saavutettavissa ensi vuonna.

Uusista leikkauksista kertoi Yleisradion tv-uutiset tänään. Uutisissa arvioitiin, että ensi vuoden lainantarve olisi 10 miljardia markkaa. Tässä viitattiin valtiovarainministeriön syksyiseen arvioon, että budjetti olisi vuonna 1999 jo lähes tasapainossa.

Hallitus kokoontuu kehysriiheen 3. maaliskuuta. Siinä on tarkoitus päättää ensi vuoden budjetin linjauksista.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat