Niinistö: Kansanedustajien jättieläkkeille loppu

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö ärähtää kansanedustajien ylisuurista eläkkeistä.

Niinistön mukaan kohtuuttomille jättieläkkeille pitää tulla loppu. Niinistö sanoo Ilta-Sanomien haastattelussa, että eläkejärjestelmän kohtuullistamisessa vuodenvaihde on eräänlainen määräaika. Siihen mennessä Jukka Rantalan työryhmän on määrä saada valmiiksi ehdotukset lainsäädännöstä, jolla pidennetään suomalaisten työuria ja muutetaan eläke-ehtoja.

- Viimeistään silloin, aivan varmasti, Niinistö painotti.

Niinistö muistuttaa, että eläkejärjestelmä luotiin täysin erilaiseen maailmaan, kuin missä nyt eletään.

- Alun perin ajatus oli, että kansanedustajaksi valittu ihminen menetti siviilitaustansa, mikä vaikeutti työnsaantia edustajauran jälkeen. Mutta nykyään moni ihminen joutuu hakemaan uusia uria työelämässä, Niinistö totesi Ilta-Sanomissa.

Nykyjärjestelmä on Niinistön mielestä kohtuuton ja kansanedustajan eläkkeen pitäisi hänen mielestään olla määräaikainen.

Janina Andersson (vihr.) ilmoitti alkuviikosta, ettei aio enää asettua ehdolle vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Hän harkitsee kansanedustajan sopeuttamiseläkkeen hankkimista, mikäli ei löydä töitä kotikaupungistaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat