Niinistö: Jemenin presidentti lupasi kaiken apunsa Suomelle

Presidentti Sauli Niinistön mukaan eilinen puhelu Jemenin presidentin kanssa käytiin hyvässä yhteistyöhengessä.

Lappeenrannassa vierailulla oleva Niinistö kertoi, että Jemenin presidentti Abd Rabbuh Mansur Hadi ymmärtää täysin tilanteen vakavuuden.

– Hän lupasi, että Jemen tekee kaikkensa asian ratkaisemiseksi. Tarkempia yksityiskohtia puhelusta en kuitenkaan pysty kertomaan, Niinistö lisää.

Sitäkään Niinistö ei suostu kertomaan, oliko Jemenin presidentti vahvistanut väitteet, joiden mukaan suomalaispariskunta on myyty al-Qaidalle.

– Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei kukaan ole Suomesta ollut yhteydessä siepattuun pariskuntaan. Olisimme varmasti siitä jo kuulleet.

Niinistö oli ollut Jemenin presidenttiin jo aiemminkin yhteydessä kirjeen välityksellä, mutta eilinen puhelu oli ensimmäinen.

Presidentinkansliasta kerrotaan, että presidenttien puhelu kesti alle puoli tuntia.

Uutistoimisto Reuters kertoi eilen nimettömän viranomaislähteen sanoneen, että Jemenissä siepattu kolmikko, kaksi suomalaista ja itävaltalainen, olisi myyty heimojen edustajilta al-Qaidalle. Tietoa ei ole vahvistettu.

Lue myös:

    Uusimmat