Niinistö jatkoi Putin-puolustelua ruotsalaisille: "Kuvitelkaapa että Norja olisi Venäjä"

Niinistö puolusti yhteydenpitoa Venäjään 4:48

Presidentti Sauli Niinistö kehui maanantaina päättyneiden Kultaranta-keskustelujen antia ja kiitti erityisen lämpimästi Ruotsista paikalle tulleita vieraita.

Ylenmääräisen vieraskoreuteen tapahtuman isäntä ei kuitenkaan sortunut vaan palasi aiemmin päivällä esiin nousseeseen ajatukseen, ettei Ruotsi Suomen tapaan kutsuisi Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia käymään.

Valtiopäivien ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtajalle Karin Enströmille sanansa osoittanut presidentti muistutti tätä Suomen ja Ruotsin "1 300 kilometrin pituisesta eroavaisuudesta" eli Suomen ja Venäjän rajasta.

– Meillä on pidempi raja Venäjän kanssa kuin muilla EU-mailla yhteensä, Niinistö sanoi.

Hän myönsi asian mieltämisen olevan Ruotsissa ehkä vaikeaa ja tarjosi avuksi mielikuvaharjoitusta.

– Millainen se nyt olisi...joo, kuvitelkaapa että Norja olisi Venäjä, Niinistö sanoi ruotsiksi.

Presidentti kuvaili muutoin Suomen ja Ruotsin puolustuskantoja perustaltaan melko samanlaisiksi.

– Ne ikään kuin huomioivat tilanteen ja jättävät riittävästi tilaa myös tulevaisuuden ratkaisuille – koska ne huomioitavat tilanteet aina vähän vaihtelevat.

EU-keskusteluissa esiin tulleista unionin kipukohdista, kuten rahaliitosta, maahanmuutosta ja kansallisista poliittisista paineista EU:ta kohtaan, Niinistö oli havainnut jotain yhteistä.

– Käviköhän siinä niin, että kaikissa näissä kolmessa yhteydessä rikottiin joko omia sääntöjä tai omia arvoja, Niinistö kysyi.

Putinin Suomen-vierailu sai kritiikkiä ruotsalaisilta 2:03

Lue myös:

    Uusimmat