Niinistö halutaan presidenttikisaan

Kokoomuksen puheenjohtajaa valtiovarainministeri Sauli Niinistöä taivutellaan entistä näkyvämmin puolueensa presidenttiehdokkaaksi. Kansanedustaja Kari Kantalainen vetosi Niinistöön vappuna Seinäjoella.

Kantalaisen mielestä oikeiston äänet olisi koottava yhden, vahvan ehdokkaan taakse tilanteessa, jossa "presidenttikisassa esille nousseiden naisehdokkaiden runsaus johtaa naisäänestäjien äänten hajautumiseen". Niinistö itse on ainakin julkisuudessa torjunut tähän asti kaikki puheet hänen mahdollisesta ehdokkuudestaan. Pitkään kokoomuksen todennäköisenä ehdokkaana pidetty eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen on sanonut harkitsevansa vakavasti suostumista ehdokkaaksi.

Kantalainen kehui Niinistöä "Suomen selviytymisen symboliksi ja kansalaisten tulevaisuususkon vahvistajaksi". Kokoomuksen vappujuhlassa Helsingissä puhunut ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasi ei maininnut mitään nimiä, mutta listasi presidentillisiä ominaisuuksia.

-Ehdokkaan valintakriteereinä on sovellettava kykyä kuljettaa Suomen lippua näyttävästi maailmalla ja luoda kansainvälistä profiilia. Sasi totesi myös, että "kokoomuksella on ehdokkaita, joista on helppo valita".
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat