Niinistö arvostelee Suomen EU-politiikkaa

Niinistön mukaan Suomen poliittinen vaikustusvalta EU:ssa kasvoi 2000-luvun alkuvuosille asti.

Euroopan investointipankin varapääjohtaja Sauli Niinistö arvioi Suomen hukanneen johtoasemansa Euroopan unionissa.

Niinistö sanoo Salon Seudun Sanomien haastattelussa, että pienet maat olisivat voineet muodostaa unionissa suurten rinnalle unionimahdin, jonka johtoon Suomella olisi ollut vahvat mahdollisuudet. Niinistö katsoo, että Suomen talouden supersuoritusten ja myös Nokian siivellä Suomen poliittinen vaikutusvalta unionissa kasvoi 2000-luvun alkuvuosille saakka.

Niinistö harmittelee myös vakaussopimuksen rukkaamista sekä sekoilua palveludirektiivin käsittelyssä. Hänen mielestään unionista puuttuu selkeä johtajuus ja eurooppalainen tahtotila.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat