Mainos

Nightwishin videolla huikea tähtikaarti – mukana Antti Litja

Nightwishin tulevan levyn ensimmäinen single julkaistaan ensi kuussa.

Nightwish julkaisee Endless Forms Most Beautiful -nimisen levynsä 27. maaliskuuta. Levyltä saadaan ennakkomaistiaisia kuitenkin jo 13. helmikuuta, kun ensimmäinen single Élan ilmestyy.

Samana päivänä ensiesityksensä saa myös kappaleeseen tehty musiikkivideo. Videon on ohjannut Ville Lipiäinen.

Videolla tullaan näkemään melkoisen vaikuttava tähtikaarti. Rooleissa ovat konkarinäyttelijät Seela Sella, Vesa Vierikko, Ismo Kallio, Eeva Litmanen, Pekka Huotari ja Antti Litja.

Video on kuvattu viime syksynä hylätyissä tai käytöstä poistetuissa rakennuksissa ja paikoissa ympäri Etelä-Suomea.

Myös tulevan levyn kappalelista on selvillä:

1. Shudder Before The Beautiful

2. Weak Fantasy

3. Élan

4. Yours Is An Empty Hope

5. Our Decades In The Sun

6. Endless Forms Most Beautiful

7. Edema Ruh

8. Alpenglow

9. The Eyes Of Sharbat Gula

10. The Greatest Show On Earth

Yhtye starttaa maailmankiertueensa huhtikuussa ja keikkailee Suomessa seuraavasti:

6.6. Laulurinne, Joensuu

8.6. Baltic Princess, Turku

9.6. Baltic Princess, Turku

25.7. Qstock, Oulu

31.7. Ratinan Stadion, Tampere

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja