Nigerian suurin ammattijärjestö lopetti lakon

Nigerian suurin ammattijärjestö on päättänyt lopettaa yleislakon. Lakon aikana tapahtuneissa väkivaltaisissa mellakoissa on kuollut useita ihmisiä.

Nigerian suurin ammattijärjestö NLC on hyväksynyt maan hallituksen esityksen polttoaineiden hintojen alentamisesta ja lopettanut yhdeksättä päivää jatkuneen yleislakon. Asiasta kertoi NLC:n johtaja Adams Oshiomhole.

Oshiomholen mukaan lakko lopetettiin tavallisten nigerialaisten kärsimän puutteen ja tekemien uhrausten takia.

Järjestö äänesti hallituksen esityksestä alentaa bensiinin kuluttajahintaa 40 nairasta 34 nairaan litralta. Ammattijärjestön päätöksen uskotaan myös rauhoittavan öljymarkkinoita. Nigeria on maailman viidenneksi suurin öljynviejä.

Mellakat levisivät eri puolille maata

Eilen silminnäkijät kertoivat poliisin surmanneen useita ihmisiä mellakassa Nigerian suurimmassa kaupungissa Lagosissa. Tarkemmat tiedot kuolonuhrien määrästä vaihtelevat.

Oshiomholen mukaan kuolleita olisi ollut yli kymmenen. Nigerian televisio esitti kuvia ainakin kolmesta kuolonuhrista.

Yleislakko kärjistyi mellakoinniksi, kun poliisi yritti hajottaa mielenosoituksen. Mielenosoittajat rakensivat tiesulkuja, sytyttivät tulipaloja ja tukkivat liikenteen. Silminnäkijät kertoivat 13 miljoonan asukkaan kaupungin katujen tyhjentyneen nopeasti, kun tiedot väkivaltaisista yhteenotoista poliisin ja mielenosoittajien välillä levisivät.

Eilisen aikana mellakoiden kerrottiin levinneen myös muihin Nigerian kaupunkeihin. Uyon kaupungin asukkaiden mukaan protestoijat polttivat autoja ja ryöstivät omaisuutta asunnoista ja kaupoista.

Nigerian ammattijärjestöt aloittivat yleislakon viime viikon maanantaina hallituksen ilmoitettua nostavansa polttoaineiden hintoja 50 prosenttia.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat