Nigerialaishuijarit taas liikkeellä

Huijarit tarjoavat jälleen huikeita pikavoittoja vastineeksi tilitiedoista. Tarjouksessa nigerialainen rahasto haluaa siirtää suomalaiselle tilille yli 35 miljoonaa dollaria, noin 200 miljoonaa markkaa. Tilinomistajalle luvataan 30 prosentin provisio.

Rovaniemelle tänään lähetetyn tarjouksen on allekirjoittanut Jonathan Okoro, joka väittää olevansa nigerialaisen Petroleum Trust Fundin (PTF) pääkirjanpitäjä. Poliisi varoittaa ihmisiä tarjouskirjeistä. Hän sanoo rahansiirron syyksi viime kevään vaalit, jotka nostivat presidentiksi Olusegun Obasanjon. Presidentti on päättänyt purkaa aiemman sotilashallituksen vuonna 1994 perustaman rahaston. Maan öljyvaroilla mm. teollisuusinvestointeja rahoittaneen PTF:n toimiva johto haluaa nyt siirtää osan rahoista ulkomaille, kertoo Okoro.

Ylimääräinen raha on siunaantunut rahaston kilpailuttamien urakoiden ylilaskutuksesta. Suomalaiselle tilinomistajalle korostetaan asian luottamuksellisuutta ja kiireyttä samalla kun häntä pyydetään lähettämään pankki- ja tilitiedot rahan siirtämiseksi. Korvikkeeksi luvataan 30 prosentin provisio. Okorolle ja hänen neljälle yhteistyökumppanilleen tulee potista 65 prosenttia ja loppu menee erilaisiin kuluihin.

Jotkut ovat hairahtuneet

Rikoskomisario Yrjö Mäyrä Rovaniemen rikospoliisista sanoo, että Nigeriasta ja myös muualta Afrikasta lähetettyjen huijaustarjousten määrä näyttää jälleen hieman kasvaneen. Hän varoittaa vastaamasta tarjouksiin. Vastaajille tulee seuraavaksi muutaman tuhannen dollarin lasku siirtokustannusten kattamiseksi.

Mahdollista on myös, että tilitietoja käytetään rikollisiin tarkoituksiin. Mäyrän mukaan muutamat henkilöt ovat hairahtuneet tarjouksiin ja menettäneet rahansa. Huijarit ovat muutenkin tehostaneet toimiaan. Niihin voidaan lukea mm. tavaratarjoukset, joissa toimitetun esineen arvo ei vastaa lähellekään postiennakolla perittävää hintaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat