Nigerialaiset valitsivat presidenttiä

Nigerian asukkaat äänestivät tänään presidentinvaaleissa, joiden on tarkoitus päättää maassa 15 vuotta jatkunut sotilasvalta.

Noin 40 miljoonaa äänioikeutettua valitsi vaaleissa entisen sotilashallitsijan kenraali Olusegun Obasanjon ja entisen valtiovarainministerin Olu Falaen välillä. Äänestysvilkkauden uskottiin nousevan melko korkeaksi historiallisiksi luonnehdituissa vaaleissa.

-Näkemäni perusteella olen erittäin tyytyväinen äänestysvilkkauteen. Uskon, että olemme päässeet pitkälle, sekä sotilaat että siviilit, sanoi sotilasjohtaja Abdulsalami Abubakar, joka on luvannut luovuttaa vallan vaalien voittajalle 29. toukokuuta.
1970-luvulla maata hallinnut Obasanjo lähti vaaleihin ennakkosuosikkina, sillä hänen Kansan demokraattinen puolueensa (PDP) voitti aiemmin pidetyt paikallis-, osavaltio- ja parlamenttivaalit. Falae on vaaleissa Demokratialiiton (AD) ja Koko kansan puolueen (APP) yhteisenä ehdokkaana.

Kotikaupungissaan Abeokutassa Nigerian lounaisosassa äänestänyt Obasanjo kertoi olevansa toiveikas siitä, että siirtyminen demokratiaan sujuu maassa jouhevasti. Voittoonsa luottavaisesti suhtautunut Obasanjo sanoi, että hän pyrkisi vaalien jälkeen tekemään työtä Nigerian maineen kohottamiseksi.

Olu Falae puolestaan kertoi olevansa valmis hyväksymään tappionsa, jos vaalit ovat vapaat ja oikeudenmukaiset.
-Jos vaalit ovat vapaat ja oikeudenmukaiset ja rauhalliset, ja jos kenraali voittaa vaalit, olen ensimmäisenä onnittelemassa häntä, Falae kertoi toimittajille.

Satoja ulkomaisia tarkkailijoita

Vaaleja seuraamassa oli satoja ulkomaisia tarkkailijoita Euroopan unionista, Yhdysvalloista, Kanadasta, Japanista ja Kansainyhteisön alueelta. Amerikkalaistarkkailijoiden ryhmää johti yhdessä Yhdysvaltain entisen presidentin Jimmy Carterin kanssa maan asevoimien entinen komentaja, eläkkeellä oleva kenraali Colin Powell. Powell sanoi pitävänsä päivää historiallisena kaikille nigerialaisille.

Mikään merkittävä ryhmä ei uhannut boikotoida tai häiritä vaaleja. Monien mielestä presidentinvaalit olivat yhdet rauhallisimmin sujuneista vaaleista Afrikan väekkäimmän maan historiassa. Nigeriassa järjestettiin vuonna 1993 presidentinvaalit, jotka liikemies Moshood Abiola ennakkotietojen mukaan voitti. Maan silloinen sotilasjohto hylkäsi kuitenkin vaalien tuloksen.

Vaalitulosten hylkäämistä seuranneessa kaaoksessa vallan otti itselleen kenraali Sani Abacha, joka hallitsi kovin ottein viime kesänä tapahtuneeseen kuolemaansa asti. Hänen jälkeensä valtaan nousi kenraali Abdulsalami Abubakar. Nigeriassa on ollut siviilivalta vain kymmenen vuoden ajan sen jälkeen kun maa itsenäistyi Britannian alaisuudesta 1960. Presidentinvaalien ensimmäisiä tuloksia odotetaan huomenna.
(STT-DPA-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat