Neymar ohitti legendaarisen brassihyökkääjän, edellä enää suurista suurin – juhlisti saavutustaan kunnioittavalla eleellä

0:42
PSG olisi kaivannut Neymarilta onnistumisia Mestarien liigan finaalissa, jonka Bayern München vei nimiinsä 1–0

Neymar teki tiistaina brasilialaista jalkapallohistoriaa, kun hän johdatti maansa 4–2-voittoon Perusta Etelä-Amerikan MM-karsinnoissa.

Neymar teki ottelussa kolme maalia, joista kaksi ensimmäistä syntyi rangaistuspotkusta. Maalit nostivat Neymarin, 28, maajoukkueuran kokonaissaldon 64 maaliin.

Hän nousi kahdella maalilla ohi legendaarisen Ronaldon, joka teki omalla urallaan 62 maajoukkuemaalia. Tilaston kärjessä on suurista suurin brassi-ikoni, Pelé, joka teki omalla urallaan Brasilialle 77 maalia.

Neymar on edustanut Brasiliaa 103 kertaa, Ronaldolle otteluita kertyi 98 ja Pelélle 92.

– On epäreilua tehdä vertailuja. Voin vain sanoa, että Neymarissa on kentällä tiettyä arvaamattomuutta. Hän on pelaaja, joka luo paikkoja ja viimeistelee. Ja hänestä tulee koko ajan parempi ja kypsempi, Brasilian päävalmentaja Tite kommentoi pelaajansa saavutusta.

Neymar itse tuntui olevan hyvin perillä tilatoista. Hän juhlisti maalejaan ja voittoa näyttämällä yhdeksää sormea. Tämä on tulkittu kunnianosoitukseksi Ronaldolle, joka muistetaan Brasiliassa numerona yhdeksän.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja