New Yorkissa raju pörssinotkahdus

Yhdysvaltain pörssissä koettiin eilen dramaattisia hetkiä, kun Kiinasta ja Euroopasta kantautuneet huonot talousuutiset vetivät pörssin rajuun alamäkeen. Handelsbankenin pääekonomistin mukaan Suomessa ei ole aihetta huoleen.

Pahimmillaan Dow Jones-indeksi oli noin neljä prosenttia miinuksella New Yorkin pörssissä. Indeksi onnistui kiipeämään hieman ylös ennen sulkemisaikaa ja päätyi lopulta 416 pistettä maanantain lukemia alemmas. Mm. talouslehti Wall Street Journal kuvasi päiväpudostusta suurimaksi vuoden 2001 syyskuun terrori-iskujen jälkeen.

Muut indeksit kokivat samaa kyytiä, kun teknologiaosakkeiden Nasdaq laski neljä prosenttia eli 93 pistettä, myös S&P tuli alas samaiset 4 prosenttia eli yli 48 pistettä.

Rajun notkahduksen syinä pidetään osakkeiden reilua pudotusta Kiinassa ja Euroopan markkinoiden jäähtymistä. Sijoittajien hermoja Yhdysvalloissa ovat kiristäneet myös maan keskuspankin entisen johtajan Alan Greenspanin varoittelut siitä, että maa on ajautumassa taloustaantumaan.

Helsingissäkin pörssikurssit laskivat eniten lähes vuoteen eli 3,6 prosenttia.

Valkoinen talo seuraa tilannetta

Yhdysvaltain presidentti George Bush ja valtiovarainministeri Henry Paulson ovat keskustelleet puhelimitse pörssikurssien putoamisesta eri puolilla maailmaa.

Valkoisen talon edustaja Tony Fratto kertoi, että presidentti ja ministeri neuvottelivat puhelimitse. Hän ei kuitenkaan kertonut keskustelun tarkempaa sisältöä. Fratto kuitenkin vakuutti, että Yhdysvaltain talous on terveellä pohjalla. Hänen mukaansa Bushin taloudelliset neuvonantajat seuraavat tilanteen kehitystä.

Suomi herkkä kansainvälisille suhdanteille

Handelsbankenin pääekonomisti Tiina Heleniuksen mukaan Suomessa ei ole aihetta suurempaan huoleen. Helenius sanoo aamun Huomenta Suomessa, että Suomen talouden perusasiat ovat kunnossa.

- Korkotaso on elvyttävää, ei ole merkkejä siitä, että meidän suhdanne olisi romahtamassa. Olemme vahvasti ulkomaankauppaan sitoutunut maa, eli olemme herkkiä kansainvälisille suhdanteille, hän muistuttaa.

Lue lisää:

Lue myös:

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat