New Yorkissa pelätään rajua laskua

Aasian osakemarkkinoilla lasku jatkui tänään rajuna. Markkinoilla odotetaan jännittyneinä Yhdysvaltain pörssien avautumista eilisen vapaapäivän jälkeen kello 16.30 Suomen aikaa.

Helsingin pörssissä osakekauppa avautui reippaassa laskussa Aasian aamuisen pörssiromahduksen imussa, mutta päivän mittaan kurssien lasku loiventui.

Markkinoilla odotetaan jännityksellä New Yorkin pörssien avautumista kello 16.30.

Talousuutistoimisto Bloomberg ennakoi, että New Yorkin pörssit saattavat luisua tänään pahimpaan päivälaskuunsa sitten vuoden 2000 huhtikuun. USA:n osakemarkkinat olivat eilen kiinni Martin Luther Kingin muistopäivän vuoksi.

Osakekurssien eilinen alamäki jatkui tänään Aasian pörsseissä. Tokion pörssi vajosi yöllä 5,7 prosenttia. Nikkei-indeksin lasku oli jyrkin yhden päivän aikana sitten New Yorkin terrori-iskun 2001. Hongkongin pörssi laski 8 prosenttia.

Kurssit ropisivat reilusti alaspäin myös Soulissa ja Sydneyssä. Laskun taustalla on huoli Yhdysvaltain asuntomarkkinoista ja maan ajautumisesta lamaan.

Pörssikurssit tekivät eilen huiman mahalaskun ympäri maailmaa. Helsingissä kurssit laskivat yli viisi prosenttia. Paniikkiin ei asiantuntijan mukaan kuitenkaan ole syytä.

- Sijoittaminen on pitkäaikaista toimintaa ja näyttää lopullisen luonteensa ennemmin vuosien kuin kuukausien aikana. Jos tällä hetkellä miettii uusien pääomien sijoittamista, niin kannattaa varmasti tarkkailla tilannetta ja mieltää itselleen se, että juuri nyt riskit ovat aika korkeat, sanoo OKO-pankin osaketutkimusjohtaja Henri Parkkinen.

Huomenta Suomi -ohjelmassa keskiviikkona klo 7.49: Maailman talous horjuu - pitäisikö kuluttajan olla huolissaan? Studiossa tilannetta arvioimassa pääekonomisti Timo Tyrväinen.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat