New Yorkissa neuvotellaan ydinaseista

Lähes kahdensadan maan edustajat pohtivat, miten ydinaseiden leviäminen voidaan estää.

Huoli Pohjois-Korean ja Iranin ydinhankkeista varjostaa ydinsulkusopimusta (NTP), jonka tarkastelukonferenssi alkaa New Yorkissa tänään. Kokoukseen osallistuu 190 maata.

Vuonna 1970 voimaan tulleen sopimuksen tarkoituksena oli estää ydinaseiden leviäminen, taata niitä omistamattomille maille mahdollisuus rauhanomaiseen ydinteknologiaan ja johtaa lopulta luopumiseen ydinaseista.

New Yorkin kaksi viikkoa kestävässä kokouksessa pohditaan sitä, miten ydinaseriisunnassa edettäisiin nykytilanteessa, kun vanhojen ydinasevaltojen rinnalle on tullut monia uusia ydinaseen omistavia maita.

Helmikuussa Pohjois-Korea ilmoitti valmistaneensa ydinaseen, ja huolta eristäytyneen kommunistimaan aikeista lisäsi eilinen epäily uudesta ohjuskokeesta.

Yhdysvallat epäilee myös Iranin rakentavan ydinasetta ydinenergiaohjelmansa varjolla. EU on pyrkinyt neuvottelemaan Iranin kanssa ydinvoimaohjelman rajoittamisesta ilman ratkaisevaa läpimurtoa. Maan korkein johtaja ajatollah Ali Khamenei sanoi tv-puheessa eilen, että ulkopuolisille ei kuulu kysymys siitä, tarvitseeko Iran ydinvoimaa.

Kumpikaan maa ei ole myöskään allekirjoittanut ydinkoekieltoa, joka on yksi NTP:n tavoitteista.

Kymmenettuhannet ihmiset osoittivat eilen mieltään ydinaseita vastaan. Järjestäjien mukaan noin 40 000 ihmistä osallistui eilen marssiin Manhattanilla ja mielenosoitukseen New Yorkin keskuspuistossa.

Mukana olivat myös Hiroshiman ja Nagasakin kaupunginjohtajat. Näihin kaupunkeihin pudotettiin atomipommit vuonna 1945. Mielenosoittajat vaativat kaikkien ydinaseiden kieltämistä.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat