New Yorkin metrossa terroriuhka

Viranomaisten mukaan New Yorkin metroa on uhattu terrori-iskulla. Uhkauksen vuoksi poliisien määrää ja tarkasuksia on lisätty metroasemilla.

New Yorkin metron turvatoimia on kiristetty terrori-iskusta annetun uhkauksen vuoksi. New Yorkin poliisijohdon mukaan terroriuhka kohdistuu lähipäiviin.

New Yorkin pormestarin Michael Bloombergin mukaan liittovaltion poliisi FBI kertoi uhasta muutama päivä sitten. Uhkaus on hänen mukaansa tullut ulkomailta, mutta sen antajaa ei ole kerrottu. Uhan kohdetta tai tarkkaa aikaa ei ole kerrottu julkisuuteen.

Uhkauksen vuoksi poliisien määrää metroasemilla on lisätty. Lisäksi matkustajien ja tavaroiden tarkastusten määrää on tarkoitus lisätä. Erityisten tarkastusten kohteita ovat reput, lastenrattaat ja salkut. New Yorkin poliisipäällikön Ray Kellyn mukaan näiden kanssa liikkuvien on syytä varautua tarkastuksiin.

Turvatoimien tiukentamisesta huolimatta liikenne New Yorkin metrossa sujui normaalisti.

Terroristit iskivät viimeksi metroon Lontoossa heinäkuussa. Iskuissa sai surmansa 52 ihmistä.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat