New Yorkin liikennelakko loppui

Kuljetustustyöntekijöiden liiton hallituksen selvä enemmistö äänesti lakon lopettamisen puolesta. Metron kerrottiin kulkevan tavalliseen tapaan kahdeksan tunnin kuluttua, mutta bussiliikenteen vasta myöhemmin.

New Yorkin kuljetustyöntekijöiden liitto on äänestänyt kolme päivää kestäneen lakon lopettamisen puolesta, kertoi liiton edustaja. Lakon lopettamisen puolesta äänesti 36 liiton hallitukseen kuuluvaa jäsentä. Jatkamisen kannalla oli viisi edustajaa ja kaksi äänesti tyhjää.

Metron kerrottiin kulkevan tavalliseen tapaan kahdeksan tunnin kuluttua, mutta bussiliikenteen vasta myöhemmin.

Kuljettajat olivat jo aiemmin samana päivänä alkaneet palata töihinsä, kun liitto päätti keskeyttää lakon neuvottelujen ajaksi. Työriidan osapuolet tapasivat torstaina ensi kertaa lakon alettua ja päättivät jatkaa neuvotteluja uudesta työehtosopimuksesta.

Noin 34000 metron ja linja-autojen kuljettajaa lopetti työnsä tiistaina, kun työehtoneuvottelut olivat katkenneet. Erimielisyyttä oli palkoista, terveydenhoidosta ja eläkkeistä. Uutistoimisto DPA:n mukaan eläkeasiat lienevät vaikein neuvottelukysymys.

Osavaltion tuomioistuin uhkasi keskiviikkona TWU:n johtajia vankilatuomiolla, jos he eivät lopettaisi lakkoa. Tuomioistuin oli jo aiemmin todennut lakon laittomaksi ja määrännyt TWU:n maksamaan miljoona dollaria sakkoa jokaiselta lakkopäivältä. Tuomioistuin perusteli päätöstään lailla, joka kieltää julkisen alan työntekijöiltä lakon.

Työntekijät vaativat 24 prosentin korotusta palkkoihinsa seuraavaan kolmivuotiseen työehtosopimukseen sekä eläkeiän alentamista. Työnantaja tarjosi tiistaina yhdeksän prosentin palkankorotusta.

Liikenneviranomaisten mukaan joukkoliikenteen paluu normaaliin kestää kahdeksasta tunnista vuorokauteen. Metrolla ja busseilla liikkuu vuorokaudessa noin seitsemän miljoonaa ihmistä.

(MTV3-STT-AFP-Reuters-DPA)

(Kymmenen uutiset 22.12.2005)

Lue myös:

    Uusimmat