New Yorkin kaupunki haastaa öljy-yhtiöitä oikeuteen ilmastonmuutoksen takia

New Yorkin kaupunki aikoo haastaa liittovaltion tuomioistuimeen viisi suurta öljy-yhtiötä ilmastonmuutoksen takia. New York aikoo myös siirtää eläkerahastojensa sijoituksia pois fossiilisista polttoaineista toisaalle viiden miljardin dollarin arvosta.

Kyseiset öljy-yhtiöt ovat BP, Chevron, Conoco Phillips, Exxon Mobil ja Royal Dutch Shell. 

New York Timesin mukaan pormestari Bill De Blasio hakee yhtiöiltä miljardien dollarien korvauksia ilmastonmuutoksen kaupungille aiheuttamista ponnistuksista ja seurauksista.

Tulvia, myrskyjä, maan kulumista

New Yorkin oikeuteen jättämien asiakirjojen mukaan kaupunki on jo kärsinyt ilmastonmuutoksen aiheuttamista tulvista ja maan kulumisesta. Lisäksi kaupunki sanoo joutuvansa suojautumaan monin tavoin tulevia seurauksia vastaan.

Vuonna 2012 hirmumyrsky Sandy iski rajusti kaupunkiin. New York myös arvioi joutuvansa rakentamaan muun muassa suojavalleja ja patoja torjumaan tulvia ja merenpinnan nousua lähivuosikymmeninä. 

Haasteella New York haluaa myös osoittaa öljy-yhtiöiden tienneen jo vuosikymmenien ajan ilmastonmuutoksen aiheuttamia seurauksia, mutta ovat vähätelleet asiaa julkisuudessa. Oikeudenkäynnin arvioidaan kestävän useita vuosia. 

Öljy-yhtiöt torjuvat

Öljy-yhtiöiden mukaan oikeudenkäynti ei auta ilmastonmuutoksen haasteisiin vastaamisessa. 

– Kasvihuonekaasujen päästöjen vähentäminen on maailmanlaajuinen asia ja vaatii maailmanlaajuista osallistumista ja toimia, Exxon Mobil toteaa tiedotteessaan New York Timesin mukaan.

Yhdysvalloissa kaupungeista ainakin kalifornialaiset Oakland, Santa Cruz ja San Francisco ovat haastaneet öljy-yhtiöitä oikeuteen samasta teemasta. 

Sijoitukset pois fossiilisista 

New York aikoo myös hankkiutua eroon eläkerahastoissaan olevista sijoituksista fossiilisiin polttoaineisiin. 

– New Yorkin kaupunki ensimmäisenä suurena yhdysvaltalaisena kaupunkina aikoo puolustaa tulevia sukupolvia kohdentamalla sijoituksiaan pois fossiilisista polttoaineista, de Blasio sanoo Guardian-lehden mukaan. 

Kaupungin mukaan sijoitusten kohdentaminen muualle tapahtuisi viiden vuoden aikana. Sen on muun muassa saatava toimille hyväksyntä rahastojen hallituksilta.

Yhdysvalloissa ainakin pääkaupunki Washington on jo päättänyt kohdentaa sijoituksiaan pois fossiilisista polttoaineista. Samoin ovat tehneet muun muassa maineikas yliopisto Stanford, ja Britanniassa Oxford, Guardian kertoo. 

Lue myös:

    Uusimmat